tiistai 17. syyskuuta 2013

Stars Starts

Heipss!! :---) Täällä vietellään jälleen tavallista arkea ja koitetaan yhä totutella koulun rennon aloituksen vuoksi raskailta tuntuviin tehtäviin ja velvollisuuksiin.. Ensi viikon jälkeen meillä samoin alkaa taas uusi työharjoittelujakso, ja se jos mikä on aina hieman jännittämisen paikka! Erityisesti kun nyt olen menossa harjoittelemaan äärimmäisen kiinnostavalle, keskussairaalan lasten neurologiselle osastolle, ja odotukseni ovat todella korkealla! :O Korkealta putoaminen on aina kivuliaampaa, joten yritän olla kummemmin ajattelematta asiaa, vaikka melkoisella tavalla ajatus takaraivossa jo kuumottaakin!! Huiii!! >.<''

Olen vieläkin ihan fiiliksissä viimeviikonloppuisista bileistä, enkä malttaisi lainkaan pysytellä täällä Porissa! Turkuun-muutto -kuume sen kun kasvaa ja vahvistuu, vaikka tiedänkin sen varmasti olevan rankkaa ja tuovan mukanaan kasan uusia haasteita! Miinuspuolena olisi samoin se, ettei siellä päin asu lainkaan sukulaisia tai vanhempia ja jos sitä joskus elämässä tulisi hankittua lapsia, hoitoapua löytyisi vain kaukaa. :/ Silti Turku houkuttaa ja tuntuu oivalta loppuelämäksi asettumiskelpoiselta paikalta!

Nämä asukuvat ovat torstailta, jolloin kestin syntymäpäiviäni muistaneita sukulaisiani. Tuo ihana musta pitsimekko on Rodoksen China Townista, ja epämääräisistä "one size"-kokoluokituksista huolimatta tuntuu istuvan päällähi yllättävän hyvin! Samaisesta paikasta ostettu vihreä jännäselkäinen toppikin (itseasiassa juuri nyt päällä...) on yksiä tämän hetken lempivaatteitani, joten eipä kai se kiinalainen alkuperä voi kovin paha olla! : D

Laukkukin on uusi ja samoin ostettu Rodoksesta. :) Ihastelin siellä sellaista suurta kissan pään muotoista laukkua, mutta mentyäni samaan liikkeeseen uudestaan mustat kissalaukut olivat loppuneet. Katselin muita, värillisiä kissalaukkuja, mutta yksikään niistä ei tuntunut siltä omalta... Sitten näin tämän yksilön, ja sellaisen kanssa sitten kotiin lähdettiinkin. >.<

Ylläoleva kuva on yhdeltä Nanan ulkoilulenkiltä, jolloin Nana oli löytänyt nurmikolta lehtitäytteisen kuopan ja istuutunut siihen kuin mikäkin kana pesälle. :---D Oli niin suloisen näköistä kun neiti taitteli tassunsa kasaan, asettui pieneksi pyöreäksi palloksi ja tuijotteli minua suurin silmin pesästään. :''3

Sitten vähän kynsijuttuja. Ostin h&m:sta mustaa peruslakkaa sekä violettia palloglitterlakkaa ja VOI ETTÄ kun niistä kynsistä tuli siistit!! *___* En ollut pitkään innostunut mistään lakoista tai kynsikoristeista, mutta nämä saivat kyllä jälleen kiinnostuksen kasvamaan! 8)) Sormissa myös PoriJazzeilta napattu harmaan värinen kivisormus sekä uusi, Bijou Birgittestä ostettu kultaisen värinen sormus. 

En ole normaalisti ollenkaan kultaisen ystävä, mutta tämän kultavärisen sormuksen nähtyäni aloin toden teolla harkitsemaa kultaista ja paksua vihkisormusta. (!!!) 

Bye!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti