Hellemekko ja huolestunut mamman alku

RV 34+5

Heipäheii! :) Säät ovat suosineet meitä oikein kunnolla, sillä ulkonahan eletään jo täyttä kesähellettä. ^^ Itselleni moinen kuumuus kyllä aiheuttaa pienehköä päänvaivaa pukeutumiseen, sillä pelastaja-farkut eivät tällaisella hiki-ilmalla ole lainkaan sopiva vaihtoehto! >__>'' Yksi päivä yritin kääriä niistä caprit, mutta pillimaisen kireät nilkkakohdat eivät tuntuneet pohkeiden korkeudella järin mukavilta... :'D Onneksi olemassa on siis edes muutamia hellehameita, jotka vielä menevät mahan kanssa. Suurin osa niistä on tosin niin lyhyitä, etten oikein kehtaisi pitää sellaisia paljaiden säärien ja reisien kanssa... p___p' Sukkahousutkaan kun eivät juuri nyt oikein innosta.....

Onkohan minulla muuten näin viimeisillä viikoilla raskaanaolevana vielä erityisen kuuma? Tuntuu ainakin ettei muut kanssaeläjät ainakaan näytä yhtä sulalta vahalta kuin mitä itse koen olevani... Heh. : D

Asukuvat ovat eiliseltä (Kietaisumekko: H&M, "turvahame": Lindex, Laukku: Rodos, Nahkaballeriinat: pikkusiskolta saadut :D, Arskat: Tiger) käytyäni hakemassa keramiikkapajalta vihoviimeisen savityöni sekä koululla kuuntelemassa Mikon raportointiseminaaria. Herra tosiaan saattaa vielä valmistua ennen tulevaa syyslukukautta!!! :'o Nyt kun viimeiset korjauksetkin ovat tehty, pidetään vain peukkuja, että Mikon natsi-oppariohjaaja hyväksyisi vihdoin opparin valmiiksi! Hohhoijaa, kylläpäs on ollut siitäkin aiheesta stressiä kerrakseen... :'S

Opparijuttujen lisäksi eiliseen mahtui vähän muuta, vakavampaakin murehdittavaa... Noin viiden aikaan illtapäivällä tuikitavallinen perushyvä oloni alkoi hiljalleen muuttua omituiseksi. Olen jo aikaisemmin toisinaan tuntenut alavatsassani satunnaisia supisteluja ja menkkamaista jomotusta, joten ajattelin näiden eilisten tuntemusten olevan ensiksi juurikin sellaisia. Poikkeuksellisesti tuntemukset kuitenkin jatkuivat normaalia pitempään, vaikka yleensä ne olivat kestäneet vain vähän aikaa kerrallaan, eivätkä tulleet useammin kuin kerran-kaksi päivässä. Jomotus jatkui useita tunteja, ja aina silloin tällöin alavatsasta puristi melko kovaa. Näiden "piikkien" aikana olo oli melko tuskainen ja aina niiden yllättäessä minun oli huudahdettava kivusta ääneen.

Muutamina hetkinä kivut lähes loppuivat kokonaan, mutta pienen ajan jälkeen ne kuitenkin aina palasivat takaisin. Koitin miettiä mistä moiset supistelut olisivat voineet saada alkunsa, mutta en keksinyt siihen yhtäkään hyvää syytä! Päivän aikana en ollut kävellyt kuin muutamia portaita (+minikävelymatkat autolle ja takaisin). Muuten olin koko ajan lepäillyt tai istuskellut sohvalla. Kellon tultua kymmenen (22.00) aloimme Mikon kanssa todella huolestua. Supistuksia vain tuli ja tuli, pienissä satunnaisissa erissä joilla ei tuntunut olevan mitään kunnollista sääntöä tai säännöllisyyttä kellotettaviksi tai sen enempää luokiteltaviksi. Jossain vaiheessa iltaa olin ottanut paracetamolia, mutta siitä ei tuntunut olevan juuri mitään apua. Aloimme todella ajatella että "Onkohan ensi yölle sitten tulossa itse synnytys?!" koska kaikki merkit alkoivat vahvasti viitata siihen. Synnytysvalmennuksessa ja muualla kuitenkin sanottiin, että kotona ollaan niin pitkään kunnes kivut muuttuvat sietämättömiksi, supistukset tihenevät säännöllisiksi ja alle 5min kestäviksi tai kunnes vedet menevät. Mikään näistä ei minulla eilen toteutunut, joten päätettiin olla ja odotella kotona.

Paniikissa aloin kuitenkin pakkailemaan vielä ajatuksen tasolle jäänyttä sairaalakassiani! Vauvakassi on ollut pakattuja jo aikoja sitten, mutta minulle itselleni tulevat vaatteet ja tavarat ovat olleet vielä pakkaamatta. Menimme nukkumaan puolenyön jälkeen ja vielä sängyssäkin koin muutaman kivuliaan supparin. Mikko sanoi että herättäisin hänet heti, jos siltä alkaa yöllä tuntumaan. Kylkimakuuasennossa olo kuitenkin helpottui ja nukahdin aika nopeasti uneen.

Aamulla heräsin mukavaan kivuttomuuteen ja rauhaan. En ollut heräillyt yöllä ja kaikki oli palautunut ennalleen. Makoilin herättyäni kuitenkin vielä jonkin aikaa sängyssä ja odottelin vauvan perinteisiä aamujumpan kantamia potkuja. Odotteluistani huolimatta potkuja ei tullut! : (( Silloin iski todellinen huoli ja peljo pikkuisesta. Mitä jos kaikki ei olekaan hyvin ja masuvauva voikin huonosti? Entäs jos se ei eilisen jälkeen enää olekaan hengissä?? Onko moinen monen tunnin mittainen supistelukohtaus edes normaalia?? Mikko rauhoitteli ja sanoi että mennään syömään aamupalaa. Kyllä ne potkut vielä tulee.

Herran tehdessä meille leipiä menin kuitenkin laittamaan neuvolatädilleni hätääntynyttä sähköpostia. Kerroin tilanteesta ja siitä, ettei vauva ole aamulla vielä liikkunut. Syönnin yhteydessä tunsin kuitenkin onnekseni jämäkän tömäisyn! "Jeee, se on elossa!!" Sitten vielä kaksi. Neljäs. Viides ja kuudeskin hetken päästä! Ihanaa tietää ettei vauvalla ole ainakaan suurempaa hätää<3 Puolenpäivän aikaan neuvolatätini soittaa ja haastattelee minua vielä puhelimessa. Hän kysyy vielä varmistaakseen "Onko niitä liikkeitä nyt kuitenkin jo tuntunut?" ja vastaan siihen myöntävästi. Ei ole kuulemma mitenkään täysin epätavallista, että näillä viikoilla kohdunkaula saattaa alkaa avautua tai pehmentyä, mutta jos olen huolissani tai jos tilanne vielä pahenee tässä muutaman päivän sisällä, saisin ajan lääkärille. Päädymme kuitenkin odottelemaan, sillä nyt vointini on melko hyvä. Supistelujakaan ei ole pahemmin enää tullut paitsi kun kumartelen tai liikuskelen enemmän. Sitä täytyisikin vissiin minimoida. Minulla on kuitenkin jo ennestään varattu lääkäriaika ensi viikon alkuun.

Toivotaan siis, ettei tilanne pahene ja pysyttelen vielä muutaman viikon yhtenä kappaleena. :') Laskettu aikahan on vasta viiden viikon päästä. Vaikka toisaalta, sikiö on täysiaikainen jo kolmen (!!!) viikon kuluessa. :''o Tuntuisi silti hullulta lähteä jo nyt synnyttämään, vaikka hyvinhän se olisi mahdollista eikä edes mitenkään kovin epätavallista. Huhhuh, jännäää.... o___o'

Nyt (klo 14.14) vatsa tuntuu taas hieman oudolta. Semmoinen pieni epämukava olo, mutta ei varsinaisesti satu tai supista... Hmm. Piakkoin tänne saapuu vieraita ja pitäisi ryhdistäytyä emännöimään. Onneksi voin sentään siirtää päävastuun siitä Mikolle ja jaella vain käskyjä hyvällä omatunnolla, hahah. xDD Viettäkää kiva päivä. Sellaisia toivoisin tässä itsellenikin. : 3