sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vauvan villatakki ja -sukat

Noniin! Nyt pääsen vihdoin esittelemään teille sen kovasti mainostamani vauvan villatakin! >.< Villatakin varsinainen kudontaprojekti tuli päätökseen jo viikkoja sitten, mutta nappien sekä napin"läpien" (=tässä tapauksessa lenksujen) kiinnittäminen valmistui vasta viime viikon tienoilla. : 3

En ollut koskaan ennen elämässäni kutonut yhtäkään takkia, joten kyseisen vaatekappaleen toteutus oli minulle täysin uutta! Itseasiassa kudontahistoriaani kuuluu ainoastaan sukkia, säärystimiä, lapasia sekä pehmoleluja, jotka kaikki ovat suhteessa olleet helpohkoja projektikokonaisuuksia. Ainakin verrattuna villatakkiin! : DD Villatakin tekoa vaikeutti sen kokonaisuuden hahmottaminen sekä kaavojen suunnitteleminen. Olen aikoinaan (yläasteella) ommellut itselleni paitapuseron, joten tiesin jollain tasolla, millaisia kappaleita sen mallinen vaate saattaisi tarvita. Kuitenkaan mitään kunnollista ohjetta tai kaavoja minulla ei villatakin tekoon ollut ja keksinkin kaikki toimintatapani omasta päästä käyttäen apuna netistä googlettelemalla löytyneitä valokuvia vauvojen villatakeista.

TA-DAA:

Minusta uudenlaisiin töihin tarttuminen on kudonnassa nykyisin helppoa. Kun tietää millaisia kudontatapoja ja -tekniikoita on olemassa, on helppoa soveltaa tekeleestään juuri sellaisen kuin siitä haluaa. Aina lopputulos ei kuitenkaan ole kaunista ja liiallinen silmukoiden vähentäminen saattaa tehdä neuloksesta "reikämäistä". Näitä kaikkia juttuja oppii kuitenkin vain tekemällä, kokeilemalla, epäonnistumalla ja korjaamalla virheensä. :'> Itse olen nauttinut juurikin siitä ohjeettomuuden tuomasta vapaudesta tehdä lopputuloksesta juuri sellainen kuin itse haluaa eikä sellaista mitä ohjeet käskevät! n__n

Minulla ei ollut oikein mitään hajua siitä, kuinka iso villatakin tulisi olla tai montako silmukkaa on kaiken kaikkiaan luotava. Onneksi netistä löytyi jonkinlainen ohjeen tynkä, jossa hieman kerrottiin kuinka monta selkäosan silmukkaa vastaa mitäkin vaatekokoa. Kaikki oli kuitenkin hieman epämääräistä, joten loppupeleissä piti luottaa vain omaan silmään. Lisäksi hoksasin jossain vaiheessa kaivaa vauvakaapistamme joitakin kaupasta ostettuja vauvavaatteita ja kappas, sieltähän löytyi juuri samankaltainen vauvatakki, josta pystyi katsomaan oikeat mittasuhteet ja vertailemaan hihojen sun muiden pituuksia! >__<' Olisipa tajunnut tehdä tämän tenpun heti aluksi, niin olisi välttynyt arvailulta ja pohdiskelulta edes osittain, mutta kävipä se näinkin! :')

Valitsin vihreän 7 Veljestä Tweed -langan alkujaan siksi, että sitä oli jäänyt varastooni joltain edelliseltä kudontaprojektilta. Ajattelin että ei nyt mihinkäään minivillatakkiin mitään paljoa lankaa tarvita, mutta hupsista! Lankaahan menikin tähän lopulta yli kaksi kokonaista kerällistä. : DD Harvinaisuutensa vuoksi lisälangan metsästämiseen meni kuviteltua enemmän aikaa ja projekti venyi venymistään... -__-' Viimeinen (=kolmas) lankakera jouduttiin jopa tilaamaan netti-Prismasta, kun yhdestäkään kaupasta en sellaisia enää löytänyt. :/ (Ja itseasiassa olisi alunperinkin pitänyt vain tilata, niin se kävi ehkä helpoiten. : D)

Samoin vihreä lanka vain oli minusta kiva ja sopi sekä tytölle että pojalle. n__n Nähtyään lähes valmiin takin mummoni tosin sanoi "no jopas on poikamainen!" mutta minusta se ei ole lainkaan sitä! O__o Okei, eihän siinä olekaan kukkasia tai perhosia, mutta eikö tyttö voisi aivan hyvin käyttää vihreää ja punaista raitaa?.. Jos jollain adjektiiveillä tätä takkia tai sen värejä pitäisi kuvailla, niin minulle tulisi ehkä ennemminkin mieleen "syksyinen" tai "joulun värinen".

Mietin pitkään millaiset napit tai muunlainen kiinnitys olisi villatakille paras vaihtoehto. Päätös tapahtui vasta Eurokangas-liikkeessä saatuani käsiini kaikki tarjolla olevat yksilöt. Jossain vaiheessa ajattelin perus-nappien lisäksi myös sellaisia koristeellisia "koukkuja" (vai ovatko nekin neppejä?) mutta sellaisia ei kyseisestä puljusta löytynyt. Isot ruskeat napit olivat kaikista tarjolla olevista kivoimmat ja sopiihan ne tuohon aika mukavasti. : >

Mietin myös jonkin aikaa, millä tavoin toteuttaisin takin napinlävet (sellaisiakaan ollut koskaan ennen kutomalla tehnyt), mutta keksinkin ratkaisuksi tuollaisen hauskan silmukka-systeemin! Kun lettisilmukoista teki tarpeaksi paksut ja kireät, ne pitivät takkia kiinni erinomaisesti! Ehkä jopa tavallisia napinläpejä paremmin. >;3

Vaikka itse sanonkin, niin olen kyllä melko tyytyväinen lopputulokseen! :') Olen samoin ylpeä siitä, että takki tosiaankin tuli VALMIIKSI (ja vieläpä ajoissa!!) eikä jäänyt kaapin perälle keskeneräisenä pölyyntymään! Wohooo o/

Jäljelle jääneestä langasta päädyin tekemään takin kaveriksi vielä tuommoiset mini-villasukat. : 3 Pikkuinen ja nopea hommeli, joka kuitenkin näyttää kokonais-settinä varmaan kivalta. ^^ Mitäs tykkäätte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti