Noniin. Tiesinhän minä että jokin on pielessä. Muutama vuosi sitten aloitettuani painoskarppaamisen kiloja alkoi karista jo muutaman ensimmäisen viikon jälkeen kun olin lopettanut turhien hiilareiden mättäämisen ja rajoittanut herkuttelun minimiin. Odotin tälläkin kertaa saman systeemin toimivan, mutta useamman tuloksettoman kuukauden jälkeen aloin ihmetellä. Mitä mä teen väärin? Kyllä nyt edes pari kiloa olisi pitänyt jo lähteä!
Aloitin kuntoilun, toivoen edes sen lisäävän painonpudotukseeni puhtia ja saavan prosessin alkamaan. Viikkoja, kuukausia... Eikä siltikään MITÄÄN muutosta! Okei, ehkä raskauden jälkeen paino vain lähtee vaikeammin? Mutta pitäisi kai sen JOSSAIN vaiheessa alkaa lähteä?? Hiljalleen innostus hiipui ja tilalle tuli epätoivo ja ahdistus. Mitä järkeä tässä itsensä kiduttamisessa on jos mitään ei kuitenkaan tapahdu?...
Eräänä päivänä päätin että haluan oikeasti tuloksia ja selvyyttä tilanteeseen. Olin jonkin verran kuullut (ja opiskellut sh-koulussa) kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jonka tiesin vaikuttavan kehoon merkittävällä tavaalla. Muistin lukeneeni siitä ihmisten kirjoittamia kokemuksia blogeissa, ja aloin googletella niitä käsiini uudestaan. Tarinat kuulostivat liian yhteneviltä omaan elämääni, joten niiden rinnalle päätin tarkastella kilpirauhasen vajaatoiminnan viralisia oireita. Kappas, aika moni näyttäisi sopivan minuun. Painonnousua, epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, väsymystä, palelua, kuivaa ihoa, nivel- ja lihaskipuja, turvotusta, uupumusta, uneliaisuutta...
Luin myös ihmisten kertomuksia hoitoon pääsystä ja sen vaikeudesta julkisessa terveydenhuollossa. Aavistin heti ettei minun kaltaista tervettä nuorta ihmistä otettaisi sinne noin vain tutkittavaksi, joten päätimme varata ajan yksityiseltä. Sain lääkäriajan nopeasti ja parin päivän päästä menin verikokeeseen. Tuntui typerältä toivoa kokeiden näyttävän että kilpirauhaseni toiminnassa olisi jokin pielessä, mutta se oli ainoa jäljelle jäänyt oljenkorteni ajatella että jotain voisi olla tehtävissä. Myös kalliiden testejen ottaminen "turhaan" olisi jälkeenpäin harmittanut, vaikka olisihan se vaihtoehto ainakin suljettu pois.
Eilen illalla tuli lääkäriltä odotettu puhelu tuloksista. Sain mielenrauhan ja helpotuksen kuultuani minussa todella olevan vikaa. Kilpirauhas-arvoni olivat selkeästi viitearvojen yläpuolella, mikä viittasi epäilemääni kilpirauhasen vajaatoimintaan, eli hypotyreoosiin. Lääkäri lähettää minulle tänään postissa tulokseni paperilla sekä reseptin tuleville hormonilääkkeille. Lopullinen lääkeannos selviää vasta kuukausien päästä, kun kontrolliarvojen jälkeen sopiva annos löydetään.
En vielä tiedä tuleeko lääkitykseni olemaan elinikäinen vai normalisoituvatko arvoni vaikkapa parin vuoden päästä. Ei myöskään ole varmuutta miksi minulle ylipäätään tuli vajaatoimintaa, sillä viitteitä tai erityisiä sukurasitteita ei minulla tietääkseni ole. Tutkittuani asiaa netistä, yhdeksi vaihtoehdoksi ajattelen "synnytyksen jälkeistä kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta, sillä ennen raskautta näitä ongelmia ei ollut.
Toivottavasti tämän myötä elämäni ja laihduttamiseni kuitenkin helpottuu. Tuntuu ainakin hyvältä että asia on hoidossa eikä minun tarvitse enää tyytyä arvailuun. Raportoin aiheesta lisää kun saan lääkkeet käsiini ja koen niiden hyödyn näkyvän. Jos jollain lukijalla heräsi epäilys omasta kilpirauhasen voinnista, suosittelen lämpimästi lukea aiheesta enemmän. Suuri osa suomalaisista kun sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa tietämättään ja kärsii oireista vuosia. Miksi turhaan jättää sairautta hoitamattomaksi, jos hoidettuna elämänlaadun pitäisi selkeästi parantua monella tavalla. Lisäksi hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta voi johtaa merkittävään terveysriskiin.
Aloitin kuntoilun, toivoen edes sen lisäävän painonpudotukseeni puhtia ja saavan prosessin alkamaan. Viikkoja, kuukausia... Eikä siltikään MITÄÄN muutosta! Okei, ehkä raskauden jälkeen paino vain lähtee vaikeammin? Mutta pitäisi kai sen JOSSAIN vaiheessa alkaa lähteä?? Hiljalleen innostus hiipui ja tilalle tuli epätoivo ja ahdistus. Mitä järkeä tässä itsensä kiduttamisessa on jos mitään ei kuitenkaan tapahdu?...
Eräänä päivänä päätin että haluan oikeasti tuloksia ja selvyyttä tilanteeseen. Olin jonkin verran kuullut (ja opiskellut sh-koulussa) kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jonka tiesin vaikuttavan kehoon merkittävällä tavaalla. Muistin lukeneeni siitä ihmisten kirjoittamia kokemuksia blogeissa, ja aloin googletella niitä käsiini uudestaan. Tarinat kuulostivat liian yhteneviltä omaan elämääni, joten niiden rinnalle päätin tarkastella kilpirauhasen vajaatoiminnan viralisia oireita. Kappas, aika moni näyttäisi sopivan minuun. Painonnousua, epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, väsymystä, palelua, kuivaa ihoa, nivel- ja lihaskipuja, turvotusta, uupumusta, uneliaisuutta...
Luin myös ihmisten kertomuksia hoitoon pääsystä ja sen vaikeudesta julkisessa terveydenhuollossa. Aavistin heti ettei minun kaltaista tervettä nuorta ihmistä otettaisi sinne noin vain tutkittavaksi, joten päätimme varata ajan yksityiseltä. Sain lääkäriajan nopeasti ja parin päivän päästä menin verikokeeseen. Tuntui typerältä toivoa kokeiden näyttävän että kilpirauhaseni toiminnassa olisi jokin pielessä, mutta se oli ainoa jäljelle jäänyt oljenkorteni ajatella että jotain voisi olla tehtävissä. Myös kalliiden testejen ottaminen "turhaan" olisi jälkeenpäin harmittanut, vaikka olisihan se vaihtoehto ainakin suljettu pois.
Eilen illalla tuli lääkäriltä odotettu puhelu tuloksista. Sain mielenrauhan ja helpotuksen kuultuani minussa todella olevan vikaa. Kilpirauhas-arvoni olivat selkeästi viitearvojen yläpuolella, mikä viittasi epäilemääni kilpirauhasen vajaatoimintaan, eli hypotyreoosiin. Lääkäri lähettää minulle tänään postissa tulokseni paperilla sekä reseptin tuleville hormonilääkkeille. Lopullinen lääkeannos selviää vasta kuukausien päästä, kun kontrolliarvojen jälkeen sopiva annos löydetään.
En vielä tiedä tuleeko lääkitykseni olemaan elinikäinen vai normalisoituvatko arvoni vaikkapa parin vuoden päästä. Ei myöskään ole varmuutta miksi minulle ylipäätään tuli vajaatoimintaa, sillä viitteitä tai erityisiä sukurasitteita ei minulla tietääkseni ole. Tutkittuani asiaa netistä, yhdeksi vaihtoehdoksi ajattelen "synnytyksen jälkeistä kilpirauhasen autoimmuunitulehdusta, sillä ennen raskautta näitä ongelmia ei ollut.
Toivottavasti tämän myötä elämäni ja laihduttamiseni kuitenkin helpottuu. Tuntuu ainakin hyvältä että asia on hoidossa eikä minun tarvitse enää tyytyä arvailuun. Raportoin aiheesta lisää kun saan lääkkeet käsiini ja koen niiden hyödyn näkyvän. Jos jollain lukijalla heräsi epäilys omasta kilpirauhasen voinnista, suosittelen lämpimästi lukea aiheesta enemmän. Suuri osa suomalaisista kun sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa tietämättään ja kärsii oireista vuosia. Miksi turhaan jättää sairautta hoitamattomaksi, jos hoidettuna elämänlaadun pitäisi selkeästi parantua monella tavalla. Lisäksi hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta voi johtaa merkittävään terveysriskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti