Mennyt vuosi oli minulle ihana, vaikea, tärkeä ja odotettu. Tapahtui paljon suuria asioita, enkä voisi olla kiitollisempi kaiken menneen nykytilannetta ajatellen äärimmäisen hyvin. Vielä viime syksyn alussa olisin ollut täysin hämilläni saadessani kuulla millaista elämäni tulisi olemaan tammikuussa 2015. Tänä aikana olen kokenut paljon ja ehdottomasti kasvanut ihmisenä.
Pari kuukautta ennen viime vuoden alkamista sain tietää olevani raskaana ja tammikuussa teimme uutisesta julkisen. Kuulostaa kliseeltä, mutta uskon jokaisen lapsiperheen esikoisen tulon olevan parisuhteelle sitä suurinta ja mullistavinta aikaa. Sitä se oli ainakin meille. Pitkään toivottu perheenlisäys sai vihdoin alkunsa ja onnesta soikeat odottajat pyrkivät tekemään kaikkensa ollakseen täydellisen valmistautuneita uuden jäsenen saapumiseen. Kevät olikin meille silkkaa vauvatarvikelistaa ja mahakasvuni ihailua.
Raskauden tuomista rajoituksista huolimatta käytiin kykyjemme mukaan kaikissa mahdollisissa ystäviemme järjestämissä pippaloissa (minä tistysti selvin päin) ja onneksi kävimme, sillä mennyt vuosi sisälsi huikean määrän unohtumattomia kohtaamisia ja illanistujaisia! Tulimme itsekin järjestäneeksi melkoisen siistit 90'-bileet Mikon synttäreiden kunniaksi. :)
Myös opintojen osalta tekemistä keväällä riitti, sillä päätin radikaalisti suorittaa kaikki jäljellä olevat (normaalisti kahdessa vuodessa suoritettavat) puuttuvat läsnäoloa vaativat kurssit vajaan puolen vuoden sisällä. Ja siinähän riitti tekemistä! Oli päälekkäisiä moduuleja, pitkiä päiviä, tuntien samanaikaisuudesta johtuvia korvattavia oppitunteja, tehtäviä, opinnäytetyön alustamista (joka piti jättää äitiysloman jälkeiseksi touhuksi, mutta päätinkin aloittaa sen jo keväällä), ryhmätöitä ja rutkasti koko opintojeni vaikeimpia tenttejä. ~.~' Ajatuskin niistä nyt ahdistaa, enkä käsitä miten onnistuinkaan tekemään ne kaikki lukuunottamatta kahta jäljelle jäänyttä uusittavaa tenttiä.
Toukokuussa suunnitelmissa ollut soteekki-harjoittelukin joutui menemään kesken, sillä ennakoivien supistusten, liitoskipujen sekä matalasta verenpaineesta johtuvan huimauksen vuoksi en kokenut turvalliseksi juosta lasten perässä tai työntää vanhuksia pyörätuoleissa pisin kaupunkia. Olin ajatellut saavani nuo kaikki suoritettua ennen lomalle jäämistä, joten "luovuttaminen" tuntui melko turhauttavalta ja koin itseni epäonnistujaksi. Totuus oli kuitenkin se, että omien suoritusten ja aikaansaannosten tilalle tärkeysjärjestyksen kärjessä oli masuvauvan vointi sekä oma terveyteni raskauden loppumetreillä.
Vatsani oli TOSI ISO. Siis aiiivan valtava! Jo toukokuussa minua katsottiin kaupassa Huh, toivottavasti tuo ei alkaisi synnyttämään ainakaan täällä -katseilla ja läheiset varmisti ettenhän varmasti ole kantamassa sisälläni kaksosia. :'D Suorittaessani tenttejä koulumme auditoriossa minulle järjestettiin erityispaikka koska en mahani kanssa mahtunut istumaan muiden oppilaiden tavoin valmiissa penkkirivistössä. Oloni oli tukala ja tunsin paisuvani päivä päivältä kuin pullataikina. Liikkeelle lähteminen oli vaikeaa ja väsyin nopeasti jo yhden vaivaisen kauppareissun jälkeen. Jännitin tulevaa synnytystä, mutta päälimmäisenä tunteena oli ajatus Huh, tulis jo!
Toukokuussa jäin äitiyslomalle ja aika pitkälti lojuin vain kotona aina kun ei ollut mitään erityisiä menoja. Kaupoissa käyminen rajoittui aika pitkälti vain ruokaostoksiin tai vihoviimeisiin vauvatarvikkeisiin. Vaatteiden katselu ei erityisemmin kiinnostanut ja ostinkin sellaisia raskauden aikana vain pakollisen minimi-määrän. Suurin osa niistä koostui kaksia housuja, muutamia sukkahousuja ja paria t-paitaa lukuunottamatta normaalia kokoani suuremmista perusvaatteista sekä venyvistä trikoohameista. Kenkävalikoima pieneni myös turvotuksen vuoksi, ja loppuraskaudesta hiihdin lähinnä kumisilla puutarhatossuilla. Luettuani "kauhukertomuksia" pelkäsin ettei jalkani palaudu enää entiselleen, mutta onneksi ainakin suurin osa kopsuttimista mahtuu yhä päälle. :')
Helle on raskaana olevien helvettiä. Onneksi kuumuusaalto oli minun kohdallani toukokuun lopussa ja seuraavan kerran kesä-heinäkuun vaihteessa eikä KOKO sinä aikana. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa järjestin luonani baby shower- juhlat lähimpien ystävieni kesken. Söimme herkullista ruokaa ja teimme yhdessä tulevalle vauvalle baby mobile:n.<3 Juhannuksena D-day oli jo melko lähellä, joten passasimme Mikon kanssa riehakkaista juhlista Jyväskylässä, ja kävimme vain pikaisesti Raumalla moikkaamassa sukulaisia purjeveneessä. Laskettu aika oli ja meni, mutta satunnaisia supistuskohtauksia lukuunottamatta mitään ei tapahtunut. Menimme Mikon sukulaisten järjestämiin sukukekkereihin lähikunnan leirikeskukseen, ja kysymykseen "Maria, koskas se sun laskettu aika sit on?" sain huvittuneena todeta "Eilen."
Mikon työvuorot sairaalassa menivät ristiin rastiin ja toivoimme vain ettei synnytys alkaisi juuri sellaisena hetkenä jolloin ei saataisi hänelle sijaista. Lopulta kaksi viikkoa LA:n jälkeen synnytys käynnistettiin, ja vaikka itse toimenpide haluttiinkin tietysti kaikin keinoin välttää, toisaalta oli hyvä saada näin taattua Mikon läsnäolo itse synnytyksessä ja siihen valmistautumisessa. Olisi ollut äärimmäisen kurjaa käydä se läpi yksin. :'<
Itse synnytys oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvinkin nopea ja kaiken kaikkiaan melko kivuton, kiitos kipulääkkeiden. Koin sen monien muiden naisten tavoin hyvin voimaannuttavana kokemuksena ja kunnioitan itseäni sen myötä paljon enemmän. Sitä ei tajua ellei itse koe, mutta kaikesta rankkuudesta, karuudesta ja pitkästä paranemisesta huolimatta synnytys oli ehkä paras hetki koko tähän astisessa elämässäni! Huh, tuntuu hullulta myöntää se, mutta niin se vain on.
Se hetki kun kaikki työ on vihdoin ohitse ja saa rinnalleen kehollaan tekemän, sisältään putkahtaneen ihmisen alun on niin uskomattoman epätodellinen, etten usko samanlaista tunnetta kokevan mistään muusta ikinä maailmassa. Sinä päivänä synnytin maailmaan täydellisen tyttäreni Taikan.<3
Alku ja totutteleminen vauvaperheenä olemiseen oli rankkaa. Mikolla ei ollut päivääkään isyyslomaa, joten aloitin äitinä olemisen yksin. Pyrin kuitenkin kouluttamaan Mikkoa kaikkeen oppimaani aina kun hän oli kotona jottei hän vieraantuisi uudesta vauvastamme. Kaiken totuttelun keskelle järjestettiin lisäksi muutto toiseen kaupunkiin ja kohtutuore vauva vierellä purattiin Porin asuntomme laatikoiksi. Muutimme Turkuun päivää ennen kuin Taika täytti kuukauden. Vielä viikon sen jälkeen Mikko teki viimeistä työviikkoa Porissa ja vasta sitten siirtyi luoksemme uuteen kotikaupunkiin.
Tiesimme alusta asti että vauvan hoito tulisi olemaan uuvuttavaa Mikon tehdessä jatkuvia pikkusijaisuuksia ja molempien vanhempiemme asuessa toisessa kaupungissa. Emme kuitenkaan halunneet luopua haaveestame Turussa asumisesta ja katua sitä loppuelämän.
Kaksi suurta asiaa yhden kuukauden sisällä on aika paljon, ja tajusimmekin vasta jälkikäteen miten paljon kaipasimme tästä kaikesta toipumista. Stressi pukkasi salakavalasti niskoihimme, mutta tukemalla toisiamme ja saamalla ystäviltä ja vanhemmilta apua, selätimme ahdingot pois.
Jälkeen päin ajateltuna, miten helpolla me oikeasti päästiinkään tässä kaikessa! Synnytys eteni loistavasti eikä minulle tai Taikalle tullut mitään ongelmia tai jälkiseurauksia ja Taika oli alusta saakka melko rauhallinen ja helppohoitoinen vauveli. :3 Kämpänkin kanssa kävi aivan loistotuuri päästyämme juuri oikeaan aikaan melkeinpä vahingossa unelmiemme asuntoon.<3 Niin, ja unohtamatta tietysti Mikon saamaa työpaikkaa, jonka soppari alkoi heti vanhan Porin kesätyöpaikan jälkeisenä päivänä! Siis ihan uskomattomia onnen potkuja! Kiitos karma ja kaikki mahdollinen mikä suinkin vaikutti tai oli vaikuttamatta asioiden kulkuun!<3 :'DD
Muutettuamme elokuun 8. päivä järjestimme heti seuraavana viikonloppuna ex-temporet tuparit. Muutaman tunnin varoitusajalla koti täyttyi ihmisistä ja grillailimme uudella pihallamme ystävien kanssa kauniina ja lämpimänä kesäpäivänä. Oli muuten yksi kivoimmista illoista koko kesänä. ^^ Pikkuhiljaa alettiin asettua taloksi, kunnes jouduttiin ottamaan todellinen loppuspurtti päätettyämme järjestää Taikan nimiäiset kuukauden päästä muutosta. Heh, taidetaan oikeasti olla aika rauhatonta porukkaa kun kaiken täytyy tapahtua niin nopealla aikataululla...
Syyskuu oli kaikin puolin hektinen kuukausi. Nimiäisten järjestelyjen tuoma stressi ja kaksikuisen vauvan selittämätön "koliikkiaika" veivät todellakin meidän vähäisillä yöunilla saadut voimamme. Silmäpussit roikkuivat polvissa ja otsarypyt uurtuivat syvälle. Oli vaikeaa uskoa että jo ihan muutaman kuukauden päästä elämä olisi paljon helpompaa ja arki alkaisi sujumaan kaikilla meillä huomattavasti paremmin.
Syksyllä aloin tarkkailla ruokailujani ja pyrin tietoisasti vähentämään turhia hiilareita. Vaikkei perunan, leivän, riisin ja pastan poistaminen ruokavaliosta ollutkaan minulle erityisen vaikeaa, herkkujen pois jättäminen ei millään tahtonut onnistua. Aina hetkellisesti ruotuun päästyäni tielle tupsahti jokin spessumpi tilaisuus herkkuineen ja alamäki taas alkoi. Sokeririippuvuus on laihduttajalle todellinen ongelma.
Haasteiden lisäksi syksy sisälsi myös paljon kivoja menoja ja tapahtumia! Saimme hoitoapua Mikon vanhemmilta ja pääsimme näin viettämään silloin tällöin aikaa kahdestaan tai osallistumaan ystävien kanssa järkättyihin kemuihin.<3 Vuorottelimme myös Mikon kanssa ja kävimme siten melkein kaikissa pienemmissäkin kavereiden peli-illoissa ja kekkereissä. :) Olen saanut paljon myös omaa aikaa ja viettänyt iltoja tyttöjen kesken shoppaillen ja jutellen kaikesta mahdollisesta tyttöhömpästä. :'3 Toki Taikan hoito on aiheuttanut meille tarvetta järjestellä asioita paremmin saadakseen omaa aikaa, mutten oikeastaan koe jääneeni vauvavuoden vuoksi erityisemmin mistään paitsi. Turussa asuessa pääsee näkemään ystäviä lähes viikottain (joskus jopa useammin), joten on sanomattakin selvää olevani nyt paljon aktiivisempi sosiaalisesti mitä silloin kun asuimme Porissa! :D
Marraskuussa pidimme huikeat Halloween-bileet, jotka olivatkin jo muodostuneet perinteisesti meidän hostaamiksi juhliksi. Hankimme myös minulle kauan toivomani salikortin Elixiaan ja pääsin aloittamaan urheiluharrastuksen, joka sopi täydellisesti meidän rytmiin ja Mikon vuorotyöhön! Ja uusi harrastukseni on tosiaan kestänyt! :) Ainakin toistaiseksi olen jaksanut käydä ahkerasti ryhmätunneilla, vaikka välillä (kuten tänään) jokin muu yllättävä meno (kavereiden leffailta) saa minut painamaan varauslistan peruuta-painiketta.
Loppuvuosi meni hujauksessa pikkujoulujen ja lahjavalamistelujen merkeissä. Kävimme risteilemässä pienemmällä kokoonpanolla ja osallistuin puoliksi amerikkalais-pariskunnan Thanksgiving-kemuihin. Pääsimme viettämään kahta joulua molempien vanhempiemme luona ja kävimme sukuloimassa välipäivien aikana mummuloissa. Taikan ensijoulu jää varmasti muistoihimme ikuisesti.<3 Vuosi vaihtui ystävien kanssa tuparibileissä syöden, nauraen ja jaellen kaikille rakkaille uuden vuoden suukkoja.
Aika mieletön ja muutosten täytteinen vuosi 2014. Viime vuoden aikana saimme tyttären, muutimme Turkuun, Mikko valmistui ammattikorkeakoulusta, pääsimme juhlistamaan jopa kaksia ystävien häitä sekä seuraamaan vierestä Taikan lisäksi myös toisen pienen vauvan elämän alkua. :') Toivottavasti tuleva vuosi on sitäkin hienompi, vaikka paremmaksi enää on aika vaikeaa päästä. ^-^ Kaipaisin samoin pientä rauhoittumista, joten toivottavasti tänä vuonna radikaalisia muutoksia ei tulisi niin paljon. :D
Pari kuukautta ennen viime vuoden alkamista sain tietää olevani raskaana ja tammikuussa teimme uutisesta julkisen. Kuulostaa kliseeltä, mutta uskon jokaisen lapsiperheen esikoisen tulon olevan parisuhteelle sitä suurinta ja mullistavinta aikaa. Sitä se oli ainakin meille. Pitkään toivottu perheenlisäys sai vihdoin alkunsa ja onnesta soikeat odottajat pyrkivät tekemään kaikkensa ollakseen täydellisen valmistautuneita uuden jäsenen saapumiseen. Kevät olikin meille silkkaa vauvatarvikelistaa ja mahakasvuni ihailua.
Myös opintojen osalta tekemistä keväällä riitti, sillä päätin radikaalisti suorittaa kaikki jäljellä olevat (normaalisti kahdessa vuodessa suoritettavat) puuttuvat läsnäoloa vaativat kurssit vajaan puolen vuoden sisällä. Ja siinähän riitti tekemistä! Oli päälekkäisiä moduuleja, pitkiä päiviä, tuntien samanaikaisuudesta johtuvia korvattavia oppitunteja, tehtäviä, opinnäytetyön alustamista (joka piti jättää äitiysloman jälkeiseksi touhuksi, mutta päätinkin aloittaa sen jo keväällä), ryhmätöitä ja rutkasti koko opintojeni vaikeimpia tenttejä. ~.~' Ajatuskin niistä nyt ahdistaa, enkä käsitä miten onnistuinkaan tekemään ne kaikki lukuunottamatta kahta jäljelle jäänyttä uusittavaa tenttiä.
Toukokuussa suunnitelmissa ollut soteekki-harjoittelukin joutui menemään kesken, sillä ennakoivien supistusten, liitoskipujen sekä matalasta verenpaineesta johtuvan huimauksen vuoksi en kokenut turvalliseksi juosta lasten perässä tai työntää vanhuksia pyörätuoleissa pisin kaupunkia. Olin ajatellut saavani nuo kaikki suoritettua ennen lomalle jäämistä, joten "luovuttaminen" tuntui melko turhauttavalta ja koin itseni epäonnistujaksi. Totuus oli kuitenkin se, että omien suoritusten ja aikaansaannosten tilalle tärkeysjärjestyksen kärjessä oli masuvauvan vointi sekä oma terveyteni raskauden loppumetreillä.
Vatsani oli TOSI ISO. Siis aiiivan valtava! Jo toukokuussa minua katsottiin kaupassa Huh, toivottavasti tuo ei alkaisi synnyttämään ainakaan täällä -katseilla ja läheiset varmisti ettenhän varmasti ole kantamassa sisälläni kaksosia. :'D Suorittaessani tenttejä koulumme auditoriossa minulle järjestettiin erityispaikka koska en mahani kanssa mahtunut istumaan muiden oppilaiden tavoin valmiissa penkkirivistössä. Oloni oli tukala ja tunsin paisuvani päivä päivältä kuin pullataikina. Liikkeelle lähteminen oli vaikeaa ja väsyin nopeasti jo yhden vaivaisen kauppareissun jälkeen. Jännitin tulevaa synnytystä, mutta päälimmäisenä tunteena oli ajatus Huh, tulis jo!Toukokuussa jäin äitiyslomalle ja aika pitkälti lojuin vain kotona aina kun ei ollut mitään erityisiä menoja. Kaupoissa käyminen rajoittui aika pitkälti vain ruokaostoksiin tai vihoviimeisiin vauvatarvikkeisiin. Vaatteiden katselu ei erityisemmin kiinnostanut ja ostinkin sellaisia raskauden aikana vain pakollisen minimi-määrän. Suurin osa niistä koostui kaksia housuja, muutamia sukkahousuja ja paria t-paitaa lukuunottamatta normaalia kokoani suuremmista perusvaatteista sekä venyvistä trikoohameista. Kenkävalikoima pieneni myös turvotuksen vuoksi, ja loppuraskaudesta hiihdin lähinnä kumisilla puutarhatossuilla. Luettuani "kauhukertomuksia" pelkäsin ettei jalkani palaudu enää entiselleen, mutta onneksi ainakin suurin osa kopsuttimista mahtuu yhä päälle. :')
Helle on raskaana olevien helvettiä. Onneksi kuumuusaalto oli minun kohdallani toukokuun lopussa ja seuraavan kerran kesä-heinäkuun vaihteessa eikä KOKO sinä aikana. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa järjestin luonani baby shower- juhlat lähimpien ystävieni kesken. Söimme herkullista ruokaa ja teimme yhdessä tulevalle vauvalle baby mobile:n.<3 Juhannuksena D-day oli jo melko lähellä, joten passasimme Mikon kanssa riehakkaista juhlista Jyväskylässä, ja kävimme vain pikaisesti Raumalla moikkaamassa sukulaisia purjeveneessä. Laskettu aika oli ja meni, mutta satunnaisia supistuskohtauksia lukuunottamatta mitään ei tapahtunut. Menimme Mikon sukulaisten järjestämiin sukukekkereihin lähikunnan leirikeskukseen, ja kysymykseen "Maria, koskas se sun laskettu aika sit on?" sain huvittuneena todeta "Eilen."
Mikon työvuorot sairaalassa menivät ristiin rastiin ja toivoimme vain ettei synnytys alkaisi juuri sellaisena hetkenä jolloin ei saataisi hänelle sijaista. Lopulta kaksi viikkoa LA:n jälkeen synnytys käynnistettiin, ja vaikka itse toimenpide haluttiinkin tietysti kaikin keinoin välttää, toisaalta oli hyvä saada näin taattua Mikon läsnäolo itse synnytyksessä ja siihen valmistautumisessa. Olisi ollut äärimmäisen kurjaa käydä se läpi yksin. :'<
Itse synnytys oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvinkin nopea ja kaiken kaikkiaan melko kivuton, kiitos kipulääkkeiden. Koin sen monien muiden naisten tavoin hyvin voimaannuttavana kokemuksena ja kunnioitan itseäni sen myötä paljon enemmän. Sitä ei tajua ellei itse koe, mutta kaikesta rankkuudesta, karuudesta ja pitkästä paranemisesta huolimatta synnytys oli ehkä paras hetki koko tähän astisessa elämässäni! Huh, tuntuu hullulta myöntää se, mutta niin se vain on.
Se hetki kun kaikki työ on vihdoin ohitse ja saa rinnalleen kehollaan tekemän, sisältään putkahtaneen ihmisen alun on niin uskomattoman epätodellinen, etten usko samanlaista tunnetta kokevan mistään muusta ikinä maailmassa. Sinä päivänä synnytin maailmaan täydellisen tyttäreni Taikan.<3
Alku ja totutteleminen vauvaperheenä olemiseen oli rankkaa. Mikolla ei ollut päivääkään isyyslomaa, joten aloitin äitinä olemisen yksin. Pyrin kuitenkin kouluttamaan Mikkoa kaikkeen oppimaani aina kun hän oli kotona jottei hän vieraantuisi uudesta vauvastamme. Kaiken totuttelun keskelle järjestettiin lisäksi muutto toiseen kaupunkiin ja kohtutuore vauva vierellä purattiin Porin asuntomme laatikoiksi. Muutimme Turkuun päivää ennen kuin Taika täytti kuukauden. Vielä viikon sen jälkeen Mikko teki viimeistä työviikkoa Porissa ja vasta sitten siirtyi luoksemme uuteen kotikaupunkiin.
Tiesimme alusta asti että vauvan hoito tulisi olemaan uuvuttavaa Mikon tehdessä jatkuvia pikkusijaisuuksia ja molempien vanhempiemme asuessa toisessa kaupungissa. Emme kuitenkaan halunneet luopua haaveestame Turussa asumisesta ja katua sitä loppuelämän.
Kaksi suurta asiaa yhden kuukauden sisällä on aika paljon, ja tajusimmekin vasta jälkikäteen miten paljon kaipasimme tästä kaikesta toipumista. Stressi pukkasi salakavalasti niskoihimme, mutta tukemalla toisiamme ja saamalla ystäviltä ja vanhemmilta apua, selätimme ahdingot pois.
Jälkeen päin ajateltuna, miten helpolla me oikeasti päästiinkään tässä kaikessa! Synnytys eteni loistavasti eikä minulle tai Taikalle tullut mitään ongelmia tai jälkiseurauksia ja Taika oli alusta saakka melko rauhallinen ja helppohoitoinen vauveli. :3 Kämpänkin kanssa kävi aivan loistotuuri päästyämme juuri oikeaan aikaan melkeinpä vahingossa unelmiemme asuntoon.<3 Niin, ja unohtamatta tietysti Mikon saamaa työpaikkaa, jonka soppari alkoi heti vanhan Porin kesätyöpaikan jälkeisenä päivänä! Siis ihan uskomattomia onnen potkuja! Kiitos karma ja kaikki mahdollinen mikä suinkin vaikutti tai oli vaikuttamatta asioiden kulkuun!<3 :'DD
Muutettuamme elokuun 8. päivä järjestimme heti seuraavana viikonloppuna ex-temporet tuparit. Muutaman tunnin varoitusajalla koti täyttyi ihmisistä ja grillailimme uudella pihallamme ystävien kanssa kauniina ja lämpimänä kesäpäivänä. Oli muuten yksi kivoimmista illoista koko kesänä. ^^ Pikkuhiljaa alettiin asettua taloksi, kunnes jouduttiin ottamaan todellinen loppuspurtti päätettyämme järjestää Taikan nimiäiset kuukauden päästä muutosta. Heh, taidetaan oikeasti olla aika rauhatonta porukkaa kun kaiken täytyy tapahtua niin nopealla aikataululla...
Syyskuu oli kaikin puolin hektinen kuukausi. Nimiäisten järjestelyjen tuoma stressi ja kaksikuisen vauvan selittämätön "koliikkiaika" veivät todellakin meidän vähäisillä yöunilla saadut voimamme. Silmäpussit roikkuivat polvissa ja otsarypyt uurtuivat syvälle. Oli vaikeaa uskoa että jo ihan muutaman kuukauden päästä elämä olisi paljon helpompaa ja arki alkaisi sujumaan kaikilla meillä huomattavasti paremmin.
Haasteiden lisäksi syksy sisälsi myös paljon kivoja menoja ja tapahtumia! Saimme hoitoapua Mikon vanhemmilta ja pääsimme näin viettämään silloin tällöin aikaa kahdestaan tai osallistumaan ystävien kanssa järkättyihin kemuihin.<3 Vuorottelimme myös Mikon kanssa ja kävimme siten melkein kaikissa pienemmissäkin kavereiden peli-illoissa ja kekkereissä. :) Olen saanut paljon myös omaa aikaa ja viettänyt iltoja tyttöjen kesken shoppaillen ja jutellen kaikesta mahdollisesta tyttöhömpästä. :'3 Toki Taikan hoito on aiheuttanut meille tarvetta järjestellä asioita paremmin saadakseen omaa aikaa, mutten oikeastaan koe jääneeni vauvavuoden vuoksi erityisemmin mistään paitsi. Turussa asuessa pääsee näkemään ystäviä lähes viikottain (joskus jopa useammin), joten on sanomattakin selvää olevani nyt paljon aktiivisempi sosiaalisesti mitä silloin kun asuimme Porissa! :D
Loppuvuosi meni hujauksessa pikkujoulujen ja lahjavalamistelujen merkeissä. Kävimme risteilemässä pienemmällä kokoonpanolla ja osallistuin puoliksi amerikkalais-pariskunnan Thanksgiving-kemuihin. Pääsimme viettämään kahta joulua molempien vanhempiemme luona ja kävimme sukuloimassa välipäivien aikana mummuloissa. Taikan ensijoulu jää varmasti muistoihimme ikuisesti.<3 Vuosi vaihtui ystävien kanssa tuparibileissä syöden, nauraen ja jaellen kaikille rakkaille uuden vuoden suukkoja.
Aika mieletön ja muutosten täytteinen vuosi 2014. Viime vuoden aikana saimme tyttären, muutimme Turkuun, Mikko valmistui ammattikorkeakoulusta, pääsimme juhlistamaan jopa kaksia ystävien häitä sekä seuraamaan vierestä Taikan lisäksi myös toisen pienen vauvan elämän alkua. :') Toivottavasti tuleva vuosi on sitäkin hienompi, vaikka paremmaksi enää on aika vaikeaa päästä. ^-^ Kaipaisin samoin pientä rauhoittumista, joten toivottavasti tänä vuonna radikaalisia muutoksia ei tulisi niin paljon. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti