Maanantai

Kuulen järkyttävän kovan ja ärsyttävän äänen joka herättää minut unilta. Ääh taitaa olla herätyskello, jonka soittoääntä en ehtinyt vielä valita uuden puhelimen vaihtoehdoista vaan pistin illalla hätäisesti herätyksen soimaan täksi aamuksi. Tänään menen terveyskeskuksemme labraan ottamaan kilpirauhasarvojeni kontrollinäytteet. Herätys soi kahdeksalta ja se tuntuu voittamattomalta. Koska olen viimeksi joutunut heräämään näin? En kuitenkaan edes kehtaa valittaa, sillä mies nousee aamutöihin jo kuudelta. KUUDELTA! Tänään hänellä on sentään iltavuoro...

Sammutettuani korvia raiskaavan pirinän, koomailen hetken sängyssä. Pesen hampaat ja harjaan tukan. Vähän puikkoa peittämään tummia silmäalusia, mutta muuten en jaksa meikata. Vaatteet niskaan ja ulos ovesta. Onneksi muutimme aivan uuden alueemme terveyskeskuksen viereen. Sinne kirjaimellisesti kävellään vain tien yli. Siinä välissä piha ja parkkipaikka. Ehkä 200 metriä. Ehdin istua odotussalissa kymmenisen minuuttia ja minut kutsutaan sisään. Hoitaja kysyy olenko ymmärtänyt olla syömättä ja juomatta, kun kyseessä on paastoarvo. Kyllä, kunnossa. Entäs onko mulla lääkitys? On joo. No otitko tänään lääkkeen? En ottanut. Hmh, no.. Hyvä. Tuntuu hassulta että samoja ohjeita kerrataan kerta toisensa jälkeen, koska ainakin itselleni ne meni perille jo ihan ensimmäisestä kerrasta. Läpäisen "tentin" ja palkinnoksi saan hellävaraisen neulanpiston suoneeni. Huh, pelkäsin jo sen olevan yhtä karmean repäisevä kuin eilisessä päivystyksessä, jossa kävin hengenahdistuksen takia. Niin, mitään syytä ei löydetty. Ehkä kilpirauhanen, ehkä ei. Annettiin rauhoittavia...

Tulen kotiin lähes valmiiseen aamupalapöytään. Taika nukkuu yhä ja pääsemme hetken hääräilemään Mikon kanssa yhdessä keittiössä siivoillen. Saan täytettyä minipesukoneemme lika-astioista ja huokaisen helpotuksesta. Alkaa näyttää vähän paremmalta kun työtasot tyhjenevät ja sotkut siivoutuvat. Minusta on lähiaikoina kuoriutunut lievä keittiösiisteys-natsi... Taika herää ja aletaan syödä yhdessä aamupalaa. Neidille maistuu puuron lisäksi keitetty kananmuna, leipä levitteellä sekä tietysti juusto. Me aikuiset syödään paahdettua ruisleipää levitteellä, juustolla, munalla ja majoneesilla. Sekä tietysti imaisen itseeni jättimukillisen maitokahvia.

Hengaillaan ja leikitään hetken kaikki yhdessä. Yritän samalla siivoilla paikkoja ja järjestellä tavaroita paikoilleen. Puolilta päivin Taika menee päikkäreille ja hetki sen jälkeen Mikko häipyy töihin. Minä jään selailemaan blogeja ja facebookkaamaan kilpirauhasen vajaatoimintaisten -ryhmässä hengenahdistus/kuristus-oireistani. Törmään useampaan samaa vaivaa kokevaan henkilöön, mutta jäänee epäselväksi mistä tietystä asiasta tuntemukseni voisivat johtua. Alan kuitenkin vakuuttua niiden olevan selkeästi yhteydessä kilpirauhaseen, sillä toinen vaihtoehto on paniikkihäiriö. Sitä en oikein osaa uskoa. Löydän myös fb-kirpparilta kivan näköisiä ja edullisia vaatteita ja onnistun varaamaan ne itselleni. Sovimme myyjän kanssa tapaavamme huomenna aamupäivällä keskustassa. Toivottavasti kaikki sujuu mutkattomasti.

Syön paloitellun keitetyn munan, jonka kaveriksi kaivan hieman säilykemaissia sekä lusikallisen kidneypapuja chilikastikkeessa. Lisäksi nappaan Taikalle ostamistani kirsikkatomaateista kolme kappaletta ja syön nekin. Olen yrittänyt opetella syömään pieniä annoksia ja onnistunutkin siinä. Kummallista miten vähäisestä määrästä ruokaa sitä oikeasti tuleekin jo kylläiseksi.

Odottelen tytön heräämistä, mutta tämä nukkuu jopa kolme tuntia. Päätän haluavani lähteä ulos, vaikka taivas näyttääkin hieman harmaalta eikä asteetkaan vakuuta päivän olevan lämpimimmästä päästä. Vilkaisen Elixian ryhmäliikuntatuntien tarjonnan, mutta totean mieluisteni tuntien olevan jo täyteen varattuja. Eikä kyllä kauheasti kiinnostakaan rehkiä tänään salilla. Menkatkin juuri alkoi. Viestitän ystävälle olisiko tämä kiinnostunut lähtemään kanssamme leikkipuistoon. Saan kieltävän vastauksen, josta huolimatta päätän aloittaa valmistautumisen lähtöön. Kevyt meikki, rintaliivit ja farkut kotihousujen tilalle. Taika herää päiväunilta hyväntuulisena, ja hänen syöttämisensä sujuu melko leppoisasti. Riittää vain muutama variaatio Piiikku Taikasen posti -löpertelylaulua, kunnes purkki on tyhjä.

Lähdemme bussilla keskustaan. Vaihdamme toiseen bussiin ja saavumme sen kanssa puistolle. Olen haistavinani tytön housuissa olevan täytettä, mutta huomaan niiden onneksi olevan kuitenkin tyhjät. Huh, oltaisi jouduttu lähtemään kauppaan ostamaan hoitokassista unohtamiani wipeseja ja metsästämään jokin sovelias vaipanvaihtopiste. Bussimatkoista ärsyyntynyt taapero innostuu hetkessä nähdessään puistossa vastaantulevia koiria. KIIIJAA KIIJAAA! Eeei, kun KOIRA. KOI-RA. Lähiaikoina kissat ja koirat ovan vähän menneet sekaisin... Katselemme kanoja, fasaaneja, riikinkukkoja, hanhia sekä vuohia. Ne ovat aidan toisella puolella, eikä Taika oikein tunnu innostuvan niistä odotetulla tavalla. Suuntaamme leikkikentälle. Hiekkalaatikkoa, keinuva hepo, kissa ja panda. Muita lapsia joiden leikkeihin Taika haluaisi liittyä, mutta ruotsinkieliset kaksospojat eivät pidä tämän tunkeiluista. Käppäilemme pisin pikkulasten aitausta käsi kädessä, kunnes lähdemme muualle keinumaan.

Katson puhelimesta kelloa. Ollaan oltu liikkeellä jo reilun tunnin ajan. Annan tytölle välipalaksi imettävän hedelmäsose-pussukan ja päätän lähtevämme pikkuhiljaa kotia kohti. Torille vievää bussia ei näe eikä kuulu. Menen bussireittiä pitkin kohti kotia, kunnes totean että on helpompi jättää menemättä torille vaan suunnata kohi lopullisen bussimme pysäkkiä muutaman korttelin päähän. Kävelen keskustan läpi. Ah, ihana Turku. Ja ylämäet, joita pitkin vaunujen työntely käy melkoisesta kuntoilusta. Päästyäni mäen huipulle tarvitsemamme bussi ajaa suoraan nenämme edestä. Damn! Noh, seuraavaan bussiin on vain kymmenen minuuttia odotteluaikaa. Menemme sinä aikana vielä hieman eteenpäin, kohti seuraavaa pysäkkiä.

Taika kiukuttelee vaunuissa. Riisuu tarranauhallisen lenkkarin pois ja heittää renkaiden alle maahan. Onneksi huomaan sen ja nostan talteen. Ilman niitä oltaisiin hieman pulassa. Odottelemme linja-autoa ja katselemme ohi meneviä vääriä busseja. Takanamme istuva John Lennonin näköinen mies alkaa äänekkäästi kaivaa taskustaan kolikoita. Kappas, jokin mummo on pyytämässä siltä rahaa. Sitten mummo suuntaa meidän luokse ja pyytää minulta vapisevin käsin rahaa bussilippuun. En pidä kerjäämisestä ja yleisesti ottaen sanon sellaisille suoraan että ei ole käteistä. Tämä mummo vetää kuitenkin sympatiani puoleensa ja hämmennyn, ollessani tietämätön mitä hänelle pitäisi vastata. Tilanne saa kuitenkin nopean käännöksen huomatessani bussimme ajavan juuri kohdallemme. Liukenen paikalta mutisten samalla Olen pahoillani mutta meidän bussi tuli juuri eikä ole käteistä~ Asia jää kuitenkin vaivaamaan minua, vaikka jälkikäteen Mikon kanssa keskusteltuani tämä sanoo että rahan antaminen vanhuksille voi olla hyvinkin vaarallista, jos he ovat sekavina ja rahattomina lähteneet yksinään vaeltamaan esimerkiksi hoitokodista ja päätyvät ties minne mistä eivät osaakaan enää takaisin. Niin. No kai siinä voi olla pointti, koska luulisi nyt kenellä tahansa olevan kolme euroa bussirahaa, ellei kyseessä sitten ole nimenomaan dementoitunut vanhus. Toisaalta, silloinhan minun olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen.

Päästyämme kotiin Taika jää syliini eikä halua lähteä. Halii vain ja pistää päänsä lepäämään harteilleni. Sitten nostaa sen ylös, katsoo minua silmiin, hymyilee ja laskee taas päänsä suloisesti rintaani vasten. Leikimme hetken ja katsomme vähän piirettyjä. Minulla on kauhea nälkä ja sorrun syömään "kiellettyjä" Mama:n tom yum -nuudeleita. Ahmaisen koko annoksen, lisättyäni siihen hieman maissia ja kermaviiliä. Nam! Sitten on Taikan iltaruoan aika, jonka jälkeen hammaspesulle ja unipuulle. Öitä pupunen, kauniita unia.

Lukitsen Taikan huoneen oven kissoilta ja avaan niille paketin Shebaa. Siivoilen vielä keittiöä ja uppoudun sohvan uumeniin. Mikko tulee töistä yhdeksän jälkeen. Laitan hänelle lämpimiä nakkivoileipiä iltapalaksi ja keitän teetä. Syön osan eilisestä rahkapullasta, joka ei ole enää lainkaan niin hyvää kuin tuoreena. Suklaakeksi tosin maistuu ja taistelenkin itseni kanssa että sen nauttiminen jää vain yhteen kappaleeseen. Mikko ilmoittaa aikovansa pelata ja minä painun kirjoittamaan blogipostausta.

Mitäs teidän maanantaihin?