Ei enempää lapsia

Auts. Kieltämättä hieman kirpaisi tuon otsikon naputtelu kirjaimista sanoiksi.

Nyt se sitten tapahtui. Nimittäin sinetti siitä, ettei meille ole näillä näkymin tulossa enempää lapsia. Ainakaan lähivuosina, ainakaan pienellä ikäerolla. Onhan tästä jo puhuttu vuoden päivät, ja päätöskin on ollut tehty usea kuukausi sitten. Siitä huolimatta liian pienet vauvavaatteet on tähän asti vain kerätty laatikkoon ja viety kellariin. Jätetty tietäen tai tiedostamatta ilmaan sellainen pienen pieni ajatus "mutta ehkä kuitenkin vielä joskus niille voisikin olla käyttöä".

Muutama päivä sitten havahduttiin siihen, että vauvakamoja alkaa kertyä meille oikeasti aika paljon. Neljä laatikkoa vievät jonkin verran varastotilaa, varsinkin kun olemme päättäneet olla hankkimatta enempää lapsia. Eilen vihdoin päätimme varata ensi viikoksi itsellemme elämämme ensimmäisen kirppispöydän Seesamista. Teimme tunnukset nettipalveluun, ja varasimme hyllypaikan viikoksi ja maksoimme varausmaksun. Helppoa. Miksei olla tajuttu tehdä tätä aikaisemmin?

Mikko haki laatikot kellarista yläkertaan ja minä aloin avaamaan niiden teippejä katsoakseni mitkä vaatteista haluaisin jättää muistoksi Taikan vauva-ajasta. Yhtäkkiä jokin murtaa rautarouvan kylmän-neutraalin perusilmeen. Tippa tulee linssiin, kun katselen niitä pikkuruisia 50-kokoisia minivaatteita ja nuuhkaisen sitä ihanaisen suloista vauvatuoksua. Katselimme juuri edeltävänä iltana Mikon puhelimeen tallentuneita vauvakuvia Taikan ensi viikoilta. Eikä, sillä oli just tää body päällä kun menimme kaikki yhdessä ensi kertaa vaunulenkille! Ja näitä potkuhousuja käytettiin, kun menimme juuri muutettuamme ensi kertaa kävelylle aurajoen rantaan! Voi haikeus. Tuntuu ristiriitaiselta kaivata niitä aikoja, sillä juurihan minä olen huokaissut helpotuksesta, että vauvavuosi on takana päin. Jatkan vastahakoisesti laatikoiden läpikäymistä, vaikka syvällä sisimmässäni haluaisin viedä ne takaisin kellariin. Tekisi mieli jättää ne kaikki. Ei ehkä seuraavalle lapselle, mutta ihan vaikka vain muistoksi. Yllätyn itsekin, miten kurjalta tuntuu ajatus rakkaiden vauvabodyjen luopumisesta, nyt kun ne saa käsiinsä hypisteltäviksi ja muisteltaviksi. Ajatuksen tasolla kaikki oli tuhannesti helpompaa. En kokenut kaipaavani asian suhteen minkäänlaista surutyötä, onhan tätä mietitty ja pohdittu monen monta kertaa yhdessä ja erikseen.

Raskausvaatteita. Ei vitsit miten paljon käytinkään tätä äitini hankkimaa Anita-merkkistä tukivyötä, vaikka olinkin varma etten viitsi hankkia sellaista enää parille viimeiselle kuukaudelle, kauheaa rahan tuhlausta. Eikä, nää raskausfarkut oli ihan parhaat! Miten ne voikaan olla vieläkin näin hyvässä kunnossa, vaikka tuntuu että asuin niissä 24/7? Löydän säkillisen käyttämättömiä 2-koon vaippoja ja pistän fb:n Turku-mammojen ryhmään ilmoituksen, että olisin valmis antamaan ne jollekin tarvitsevalle ilmaiseksi. Yksi nainen ottaa yhteyttä, sanoo tekevänsä niistä piakkoin synnyttävälle ystävälleen vaippakakun. Mahtavaa! Menevät nämäkin hyötykäyttöön, ajattelen. Löydään lähes käyttämättömiä imetysliivejä. Voisikohan joku haluta tällaisia? Rintapumppu, maidonkerääjät, rintakumit. Tuntuu liian intiimiltä jaettavaksi, vaikka toisaalta pumppukin maksoi uutena reilu viisikymmentä euroa, ja joku voisi saada sen minulta vähäistä käyttöä kokeneena vain kympillä.

Alunperinhän olimme suunnitelleet kaksi lasta, mielellään pienellä ikäerolla. Tietysti mietimme, että suunnitelma oli lähinnä haaveilua ja todellisuus selkenisi vasta kun tietäisimme mitä vauva-arki tuo oikeasti tullessaan. Meidän vauva oli melko tyytyväinen tyyppi alusta saakka. Siitä huolimatta väsyimme, riitaannuimme ja aloimme kaivata omaa tilaa. Vaikka ajatuksen tasolla haluaisinkin Taikalle sisaruksen, järjellä ajatellen tiedän etten yksinkertaisesti jaksaisi toista lasta ainakaan muutamaan vuoteen. Haluan kouluun, työelämään, entistä syvemmälle bändijuttuihin sekä tekemään kaikkea sellaista mitä vain isomman lapsen kanssa pystyy tekemään. Haluan kerätä voimiani ja toteuttaa unelmiani, nauttien harrastuksistani ja intohimoistani. Rakentaa persoonaani yhä vahvemmaksi ja kasvaa sen myötä ihmisenä sekä yksilönä. Toinen vauvavuosi ei vain tunnu just nyt mitenkään otolliselta ajankohdalta. Eihän se tarkoita ettei sellaista tulisi ikinä, mutta kyseinen päätös kuitenkin sotii alkuperäistä pienen ikäeron -haavettamme vastaan.

Olen huomannut olevani todella ristiriitaisissa fiiliksissä koko toisen lapsen politiikan kanssa. (Yhä edelleen, vaikka samaa aihetta pohdinkin jo vuosi sitten tässä posauksessa.) Vaikka kaikki edellämainitut vahvat tiedostetut päätelmät ajautuvatkin siihen, ettei meille tosiaankaan ole tulossa toista lasta, silti  toisinaan löydän itseni suremasta "täydellisen perheen" -ideani murenemisesta. Olin muodostanut ja rakentanut sitä päässäni pienestä tytöstä saakka, sillä meillä on sisarusteni kanssa seitsemän ja yhdeksän vuoden ikäerot ja olin aina toivonut olevamme saman ikäisiä. Tiedättekö, kun jokin ajatus on kylvetty syvälle aivoihin  jo lähes kymmeniä vuosia sitten, siitä vain on todella vaikeaa päästää irti.

Vauvat ovat ihania ja mä mielelläni ihastelen ja hoidan niitä, vaikka juuri nyt en haluakaan uutta omaa sellaista syliini. Taaperon kanssa kädet on tarpeeksi täynnä, ja nautin siitä että yhä enemmän pääsen tekemään lapsenhoidon rinnalla myös omia juttujani. Siitä huolimatta joskus innostun haaveilemaan pienestä sisaruksesta. Sellaisesta, jonka kanssa Taikalla olisi ihan omat lasten väliset juttunsa. Sellaista, jonka kanssa Taika voisi liittoutua ja perustaa oman jengin, ja olisi lapset ja aikuiset. Sellaista, jonka kanssa Taikalla ei olisi tylsää lähteä vanhempien kanssa talouskauppaan, koska olisi joku jonka kanssa olla samassa veneessä. Sellaista, joka ymmärtäisi tasan tarkkaan miltä tuntuu olla meidän lapsi ja voisi olla läheinen ja läsnä koko elämän ajan. Sellaista, jonka kanssa Taikaa sitoisi muukin yhteys kuin ystävyys tai kumppanuus, joka olisi tehty samasta lihasta ja verestä.

Ensi maanantaina vauvatavarat lähtevät kuitenkin kiertoon. Kirpparipaikka on varattu ja maksettu. Asia on päätetty ja perusteltu. Kun pyysin Mikkoa eilen lohduttamaan minua, tämä vastasi että ainahan niitä uusia vaatteita saa kaupasta, jos tarve vaatii. Niiiin....