Kiva Kukallinen Kesäasu

Asukuvaa pukkaa! Tällä kertaa esittelyssä on eilinen kesäasu, jolla käytiin kaupassa ja leikittiin pihalla leikkikentällä. :) Aamusta asti oli jotenkin hirmu lämmin päivä, joten halusin pukea päälle jotain viileää, mutta myös kesäistä ja hauskaa.

Käsiini valikoitui tuo jokunen päivä sitten 2nd handina hankittu lyhyt kukkapusero sekä h&m:ltä syksyllä viime kesänä tilattu "sukelluskangas" -vekkihame. Kyseinen vaatekappale on eksynyt päälle vain muutamia kertoja, sillä jotenkin se saa mielestäni vyötärön näyttämään muutaman kilon leveämmältä? O_o Toisaalta nuo vekit ja malli muutenkin on hirmu kiva, joten ehkä joskus keskivartalon ekstraleveydestä ei vaan kannata välittää. ^^

Lisäksi muistin että kesähän on oiva aika puolipituisille legginsseille, jotka muuten pölyyntyvät vuoden päivät kaapin hyllyjen perällä. Erityisesti lyhyiden hameiden kanssa on vapauttavaa käyttää leggareita, kun kumartaessa ei tarvitse välittää vilkkuuko strategiset paikat ei-toivotuille silmille. :'D

Paita-2nd hand, Hame-H&M, Leggarit-Lidl, Huivi-Tiger, Kumiset balleriinat-Tokmanni

Tänään meille on tulossa kavereita pelaamaan lautapelejä. : > Toivottavasti teilläkin on kiva viikonloppu. ^^

Fiftarimamma menee uimaan

Hellou rakkaat lukijat/kaverit/stalkkerit/fanit/vihaajat siellä ruudun toisella puolen! Toivottavasti teillä on kiva päivä! :)

Tämä mamma kävi eilen ensi kertaa tänä kesänä (ja ööö moneen vuoteen muutenkaan) uimassa ja vieläpä ulkoilmaisessa maauimalassa, wou! 8) Uiminen on aina ollut mulle vähän ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttava juttu, koska tavallaan vedessä pulikoiminen on jeejee, mutta toisaalta uimaan lähtemiseen liittyy paljon ärsyttäviä ja työlaitä juttuja. D: Sellaisia ovat mm. pitkäkestoiset sheivaussessiot, ihon rasvaussessiot (herkkä iho), uimisen jälkeiset kuivattamissessiot, meikittä oleminen julkisella paikalla sekä lisäksi yleinen epämukavuus kökkiä vähäpukeisena ihmisten ilmoilla. Pari päivää sitten ystäväni, ja ex-mitalisti uimari(!!!), kuitenkin ehdotti haluaisinko lähteä hänen kanssaan pulikoimaan kesäiseen maauimalaan ja päätin että tarjoukseen on tartuttava nyt tai ei koskaan! :'D

Vesi oli yllättävän lämmintä! Tuuli sen sijaan viilensi ikävästi märkää ihoa aurinkoisesta säästä huolimatta. Oli kuitenkin kamalan ihanaa leikkiä valaita, kellua meritähtinä, kokeilla vesijuoksua sekä ihan vaan uida pitkän tauon jälkeen! ^-^



Mutta mitä vielä! Tämä fiftaribiksuihin änkenyt mamma aikoo ihan oikeasti nyt julkaista itsestään koko maailmalle kuvan itsestään uikkareissa! OMG!

Vielä jokunen kuukausi sitten vannoin etten TODELLAKAAN aijo näyttäytyä tämän kuntoisena julkisella paikalla saatikka pistää kropastani kuvia nettiin. Mulla ei ikinä riittäisi pokkaa ja rohkeutta osallistua mihinkään bikinikunto-haasteisiin tai muutenkaan myöntämään että olisin muka sinut kroppani kanssa.

Sitten menin eilen kokeilemaan näitä hiljattain hankkimiani korkeavyötäröisiä bikinejä ja päätinkin muuttaa mieleni! Hah! :D Ei elämä oo niin vakavaa! Joten tässä mä nyt oon, ylipainoisena enkä vieläkään raskauskiloista eroon päässeenä rantahylkeenä poseeraamassa peilin edessä lähes nakuna! xD Jotenkin en vaan jaksa välittää ja oon oppinut ottamaan elämässä rennommin. : > Toki haluan ja pyrin vielä tavoittelemaan unelmieni kroppaa, mutta enää en halua tuhlata aikaani surkutteluun ja masisteluun 24/7 ettei asiat menekään toivomallani tavalla.

Ehkä ensi kesänä olen lähempänä toiveideni vartaloa, tai sitten en ole. Siitä huolimatta kieltäydyn ajattelemasta sitten kun, vaan yritän elää tässä ja nyt.


Hauskaa viikonloppua kaikille! Menkää ihmeessä tekin porskuttelemaan makikseen! ^^ Mikolla alkaa tänään kesäloma joten täällä päässä ollaan enemmän intona kuin moneen viikkoon. 8) Moi!

En haluu luopuu meidän kämpästä! - Kuulumisvideo 9.6.2015

Onnea Taika, tänään 11kk!
Sen kunniaksi (öh?) tämän päivän kuulumisvideota.



Kertokaa tykkäättekö näistä? ^^

Arkikuvahaaste 8

Arkikuvahaaste jatkuu, hitaasti mutta varmasti. Ja tässä on sen kahdeksas siloittelematon arjen osanen.

Kuva on tältä aamulta ja se kiteyttää hyvin juuri tämän hetkiset perheemme fiilikset. Minua väsyttää aivan kamalasti. Taas. Syynä voi olla ainakin Taikan yöllinen, kello kolmen vireyspiikki, jonka seurauksena vuoroteltiin Mikon kanssa tuudittamisvuoroissa ainakin neljästi. Sanonpahan vain, että onneksi on olemassa se toinen joka tuuraa, sillä yksin tulisin tämän myötä melkoisen hulluksi. Pikkutypyllä kummasti riittää unettomista nukkuma-tunneista huolimatta virtaa myös päivisin eikä nuorehkosta iästä huolimatta äipän energiatasot tahdo millään riittää pienen tallustelijan perässä pysymiseen, niin paljon kuin tahtoisinkin.

Toiseksi väsymyksen syyksi voisin arvailla eilisen kilpirauhas-lääkitykseni annoksen unohtumisen, tai tarkalleen ottaen myöhäisen ottamisen, joka johtui siitä että vietettiin viikonloppua Raumalla.

Tästä päästäänkin kolmanteen väsymyksen syyhyn, joka on lauantai-illan riennoista johtuva valvominen aamuyön pikkutunneille asti. Viikonloppuna olimme nimittäin perinteisessä jokavuotisessa (tällä kertaa tosin ehkä viimeiseksi jäävässä) ulkoilmafestari-tapahtumassa lapsuuden kotikaupungissani vanhojen ystäviemme kera. Kylmyydestä ja sateesta huolimatta oli aivan huippuhauskaa, eikä kyllä kaduta hetkeäkään että päätettiin epäsuotuisista olosuhteista huolimatta luikerrella paikan päälle! Ja voi sitä nostalgia-ryöppyjen määrää, kun hiihdettiin läpi vanhan kotikaupungin katujen kuivien sidujen kanssa ja saatiin osaksemme maalaisjunnujen oudoksuvat katseet kun oltiin kuulemma niin hippejä. Haha! :'D Toisaalta, kun asiaa alkaa miettiä ulkopuolisen näkökulmasta, maastonvihreä takkini, yhdistettynä oranssiin Kånken-reppuun ja siihen kiinitettyyn joogamattorullaan saattoi olla aika partiolaisvibainen yhtälö. Lisäksi tietysi vielä vieressä kävelevä jeesustukkainen mies...

Oli väsymykseni syy mikä tahansa, hörppään avuksi ekstra kahvin ja toivon jaksavani raahautua illemmalla varaamalleni jumppatunnille. Sellaisia kun olen vältellyt viime viikkojen aikana melko tehokkaasti.

Palaillaan!

Erityistaidoista

Luin The Realm of Maria -blogin kirjoituksen erityistaidoista ja päätin itsekin jakaa mietteitäni täällä oman blogini puolella samaisesta aiheesta. Tätä samaa itsensä kehumista, tai oikeastaan sen puuttumista, ollaan meillä kotonakin moneen otteeseen pohdiskeltu. Miksi on niin mielettömän vaikeaa myöntää itselleen ja muille olevansa jossain hyvä? Miksi itseään ei saa kehua hyväksi ellei ole mielestään kyseisessä asiassa täydellinen?

Kyse voi hyvin olla tässä suomalaisessa kulttuurissa, sillä olen erityisesti huomannut tämän kaltaista negatiivista "poikkeuskäyttäytymistä" ollessani tekemisissä ulkomaalaisten ystävieni kanssa. Muualla maailmassa on aivan normaalia sanoa olevansa vaikkapa melko hyvä kokki, kun taas Suomessa nöyrästi mutistaan  "käi mä nyt jotain ruokaa osaan vähän laittaa". Pienikin epävarmuus tekee meistä heti muka pari pykälää huonommiksi, vaikka kyse onkin todellisuudessa ainoastaan hieman heikommasta itsetunnosta.

Erityistaito kuulostaa minun korvaani sanana kauhean viralliselta tai jotenkin... Tärkeältä. Että omistaaksesi sellaisen sinun ihan oikeasti pitäisi olla jotenkin erityisen lahjakas tai aikaansaanut ihminen. Oikeastihan jokainen omistaa ainakin jonkinlaisen erityistaidon ja useampi meistä omistaa sellaisia paljon. Käytännössä taidon omaaminen tarkoittaa osaamista tehdä jotain tiettyä asiaa melko hyvin. Taidon ei aina tarvitse olla perinteisesti mieleen juolahtavaan musikaalisuuteen tai matemaattisuuteen liittyvä, vaan moni voi olla hyvä esimerkiksi järjestelmällisyydessä, suunnittelemisessa, siivoamisessa, sosiaalisissa tilanteissa tai vaikka toisen ihmisen kuuntelemisessa. Näitä taitoja ei useinkaan kehuta tai noteerata taiteellisempien ja näkyvimpien taitojen tavoin, vaikka moni varmasti huomaakin miten joku tietty ihminen handlaa aina tietyn tilanteen muita paremmin.

Tietysti tätä ajatusta voi jatkaa vaikka miten pitkälle (esim. mä oon niin hyvä pyyhkimään pyllyä), mutta siitä huolimatta itseään hyväksi kutsumisen pitäisi olla nykyistä luontevampaa ja hyväksyttävämpää. Ei hyvänä olemiseen tarvita täydellisyyttä tai edes ammattimaisuutta. Hyvä voi olla myös jotain toista huonompi, sillä sen määrittelemiseen riittää oikeastaan pelkkä oma itsensä hyväksi toteama kokemus.

Eniten minua surettaa miten harmillisen moni, vieläpä oikeasti monessa asiassa hyvin taitava ihminen, alkaa mollata itseään. Sorrun itsekin tähän kykyjeni vähättelyyn suhteellisen usein, sillä minutkin on typerästi aivopesty käsitykseen, että itsensä kehuminen tai jossain asiassa hyvänä pitäminen (puhumattakaan sen ääneen myöntämisestä!) on kamalan egoistista ja itsekeskeistä ajattelua. Erityisesti kun nuorempana joku kehui minua jostakin, menin totaaliseen lukkoon ja tavallisen kiitos-vastauksen sijaan aloin kiemurrella epämukavasti hokien hätäisesti no en mä nyt niin hyvä ollut, älä nyt viitsi!

Olen myös jännästi pienestä pitäen ominut käsityksen ettei ketä vaan voida kutsua tietynlaisella tittelillä tai nimikkeellä. Kyseisen arvonimen saavat ainoastaan harvat ja valitut henkilöt, nimensä kovalla työllä ja lahjakkuudella ansainneet ihmiset. Esimerkiksi tanssijaksi voi sanoa ainoastaan sellaista ihmistä, joka tekee sitä työkseen tai harrastaa kyseistä lajia vähintään ammattilais-tasolla. Taiteilija on ainoastaan taidekoulusta valmistunut, leipäänsä maalauksilla tienaava henkilö ja kitaristiksi itseään kutsuvalla on oltava useampi äänitetty levy ja valmius osata soittaa minkä tahansa kitarakappaleen suoraan nuoteista.

Itselleni onkin ollut paha paikka kutsua itseäni vaikkapa laulajaksi. Mitääh, mitenniin LAULAJA?! Emmä nyt mikään ammatti-muusikko sentään ole! Eikä mulla ole just nyt bändiäkään! No joo, oonhan mä jonkun verran esiintyny.. Ja joo, onhan sitä jokunen vuosi musiikki"uraa" takana. Useita keikkoja ja lavoja, erilaisia bändejä ja kokoonpanoja. Nii joo, yks stipendikin tuli musiikkiopistolta sillon abivuonna. Rahaakin olen kyllä laulamalla saanut, mutta emmä nyt mikään LAULAJA kai ole?! Vaikka jos sitä nyt tarkalleen alkaa miettiä, niin miksen olisi? En kyllä tällä hetkellä tee virallisesti musiikkia tai esiinny, mutta estääkö se minua olemasta laulaja?


Kaiken liirumlaarumin päätteeksi haluan tehdä itsekeskeisen listan siitä missä kaikessa olen mielestäni hyvä!

• Olen hyvä keksimään uusia ja terveellisiä ruokia kokkaillessani kotona ja muokkaamaan "resepteistä" joka kerta erilaisia riippuen siitä mitä jääkaappimme ja ruokavarastomme sillä hetkellä sisältävät.
• Olen hyvä ja rakastava äiti.
• Olen hyvä musiikissa. Minulla on hyvä sävelkorva sekä lauluääni, opin helposti vieraan soittimen alkeet ja osaan säveltää ja sanoittaa kappaleita.
• Olen hyvä järjestelmällisyydessä. En myöhästele, suunnittelen ja valmistelen tarkkoja listoja ja osaan järjestää hyvin erinäisiä juhlia ja tapahtumia.
• Olen hyvä sosiaalisissa tilanteissa. Tutustun suhteellisen helposti uusiin ihmisiin, minua on helppo lähestyä ja uskallan puhua vieraammassakin porukassa.
• Olen hyvä käsitöissä, ompelemisessa, kutomisessa ja oikeastaan kaikenlaisessa askartelussa ja näpertelyssä.
• Olen hyvä kuvataiteissa ja valokuvaamisessa sekä omistan perus hyvät photoshoppaus-taidot.
• Olen hyvä asujen keksimisessä sekä laittautumisessa.
• Olen hyvä huumorissa, spontaaniudessa, eläytymisessä sekä hassuttelussa.

Haastan teidätkin listaamaan itsestänne asioita joissa olette mielestänne hyviä! Tuntuuhan tämä hieman hölmöltä ja itserakkaalta, mutta lievä itsekkyys on tunnetusti hyvästä.<3

Woopsie! Tukkaa lähti!

En tiedä mikä minuun yllättäen meni, mutta eilen vessan peilin edessä seisoessani otin käteen sakset ja napsasin pitkän hiustupponi poikki. Naps ja se oli siinä.... Olin jo jokunen vuosi sitten ajatellut haluavani kokeilla vielä joskus lyhyttä polkkaa, mutta koskaan ennen siihen ei yksinkertaisesti riittänyt munaa. Jos olisin jäänyt harkitsemaan eilistä tekoani yhtään pitemmäksi aikaa, olisin luultavasti jänistänyt siitäkin.

Olisihan parturissa saanut rutkasti parempaa jälkeä, mutta sinne olisi saanut pulittaa sievoinen summa rahaa ja lopputuloskin saattaisi olla toisenlainen kuin minä oikeasti haluan. En myöskään tiedä olisinko koskaan saanut aikaiseksi raahautua sinne asti, sillä todennäköisesti mieleni olisi jo muuttunut siihen mennessä. :'D Lisäksi oman tukkansa leikkaaminen omin käsin on jollain kummallisella tavalla äärimmäisen terapeuttisen vapauttavaa!

Jos jotain perusteluja tukanleikkuulle täytyy kuitenkin keksiä, niin latvani olivat oikeasti järkyttävän huonossa kunnossa. :( Niiden säännöllinen huoltaminen olisi varmasti ehkäissyt moisen kunnon rappeutumisen, mutta sellaiselle ei vain tunnu olevan aikaa eikä rahaa. : /

Ystävä lupasi tulla tasoittelemaan uutta reuhkaani niskan puolelta, mutta muuten olen tähän suhteellisen tyytyväinen. Ehkä jossain välissä saisin aikaiseksi käväistä ammattilaisen käsittelyssä, mutta toistaiseksi tämä saa luvan kelvata. :)

Sain jälkikäteen kuulla minulla olevan nyt mammapolkka ja aloinkin vähän miettiä onko se sittenkään hyvä juttu. :'D


Mitä mieltä te olette HOT or NOT?

Hyvää kesän ensimmäistä päivää

Oltiin lauantaina serkkutyttöni valmistujaisissa sekä piipahdettiin perjantaina kaverilla onnittelemassa tätkin pitkään odotetun valkolakin johdosta. Nyt kun juhlinnat ovat takana päin ja on aika palata takaisin arkeen, tuntuu oudolta ja hieman jopa tyhjältä. (Jälkimmäinen tosin saattaa johtua kokeilemani 5:2 -dieetin paastoilun aiheuttamana, heh.) Ehkä kyseessä ei ole juhlien jälkeinen masis, vaan enemmänkin sellainen jännä kesän odotus? Tai oikeastaan sen puuttuminen.

Tiedättehän kun aina koululaisena lukukauden päättyessä puhkuaa intoa ja energiaa? Jotain uutta ja jännää on alkamassa ja kesän helteiden tuulet kutsuvat mukaansa pirskahtelevaan tanssiin! Tai jotain... Minulla kesät ovat tosin yläasteajoista saakka olleet järkyttävän työntäytteisiä, kunnes viime kesänä odotin jotain muuta. Vauvaa.

Tänä kesänä mikään ei ole muuttumassa. Minä olen ja pysyn hoitovapaalla, ja elämäni jatkuu oikeastaan tismalleen samanlaisena kuin kaikki edeltävät kuukaudet koko viimeisen vuoden ajan. Viikonlopun juhlahumun sumentamana aloin hetkellisesti elää noiden muiden opiskelijoiden mukana, odottaen muutosta ja uusia kujeita. Totuus kun on se, että olen kuin olenkin (kaikesta ihanuudesta huolimatta) hieman tylsistynyt tähän kotiäitiyteen. En olisi oikeastaan edes uskonut alkavani haikailla koulun penkistä ennen kuin tyttäreni on täyttänyt edes vuotta. Olenhan aina ollut sitä mieltä että haluan hoitaa lastani itse ainakin ensimmäisten parin vuoden ajan.

Asia ei myöskään ole niin yksinkertainen. Minä kun en vaan voi palata opiskelujen pariin heti kun haluan. Ensinnäkin, en edelleenkään halua pistää lastani kokopäivä-hoitoon vielä näin pienenä, kun hän tarvitsee vielä melko paljon henkilökohtaista huomiota ja apua monessa asiassa. Toiseksi, opinnoistani on jäljellä enää oppari sekä kolme viimeistä harjoittelujaksoa, mikä tarkoittaisi sekä minun että Mikon joutuvan tekemään yhtä aikaisesti vuorotyötä. Tämän myötä jouduttaisiin hakea Taikalle päiväkotia, joka olisi auki aamusta iltaan emmekä sen lisäksi saisi viettää pienen tyttömme kanssa kuin äärimmäisen vähän yhteistä perheaikaa. Olisi myös kamalan surullista hakea lapsi hoidosta ja kuulla vierailta tädeiltä miten tämä on oppinut sanomaan uuden sanan tai syönyt ensimmäistä kertaa haarukalla.

En halua luopua tyttäreni ensimmäisistä vuosista ja siitä huolimatta  odotan elämältäni jo seuraavaa kalenteriluukkua avattavaksi. Toivon saavani pysyä paikoillani ikuisesti ja samalla palan halusta pinkaista juoksuun kohti uusia jännittäviä seikkailuja! Miksi pitää olla niin ristiriitainen ihminen? Taas kerran...