tiistai 2. kesäkuuta 2015

Woopsie! Tukkaa lähti!

En tiedä mikä minuun yllättäen meni, mutta eilen vessan peilin edessä seisoessani otin käteen sakset ja napsasin pitkän hiustupponi poikki. Naps ja se oli siinä.... Olin jo jokunen vuosi sitten ajatellut haluavani kokeilla vielä joskus lyhyttä polkkaa, mutta koskaan ennen siihen ei yksinkertaisesti riittänyt munaa. Jos olisin jäänyt harkitsemaan eilistä tekoani yhtään pitemmäksi aikaa, olisin luultavasti jänistänyt siitäkin.

Olisihan parturissa saanut rutkasti parempaa jälkeä, mutta sinne olisi saanut pulittaa sievoinen summa rahaa ja lopputuloskin saattaisi olla toisenlainen kuin minä oikeasti haluan. En myöskään tiedä olisinko koskaan saanut aikaiseksi raahautua sinne asti, sillä todennäköisesti mieleni olisi jo muuttunut siihen mennessä. :'D Lisäksi oman tukkansa leikkaaminen omin käsin on jollain kummallisella tavalla äärimmäisen terapeuttisen vapauttavaa!

Jos jotain perusteluja tukanleikkuulle täytyy kuitenkin keksiä, niin latvani olivat oikeasti järkyttävän huonossa kunnossa. :( Niiden säännöllinen huoltaminen olisi varmasti ehkäissyt moisen kunnon rappeutumisen, mutta sellaiselle ei vain tunnu olevan aikaa eikä rahaa. : /

Ystävä lupasi tulla tasoittelemaan uutta reuhkaani niskan puolelta, mutta muuten olen tähän suhteellisen tyytyväinen. Ehkä jossain välissä saisin aikaiseksi käväistä ammattilaisen käsittelyssä, mutta toistaiseksi tämä saa luvan kelvata. :)

Sain jälkikäteen kuulla minulla olevan nyt mammapolkka ja aloinkin vähän miettiä onko se sittenkään hyvä juttu. :'D


Mitä mieltä te olette HOT or NOT?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti