maanantai 8. heinäkuuta 2013

Dramaattinen Huulimeikki

Pinterestissä seikkailessani olen törmännyt jos minkälaisiin kauneus- ja meikkausideoihin, joista yhden päätin vihdoin kokeilla itselläni. :> Kyseessä on suhteellisen helppo, mutta erittäin näyttävä ja dramaattinen tapa meikata huulensa, jollaiseen ainakaan minä en ollut erityisemmin törmännyt ennen!~

Kuva lainattu täältä

Tässä huulimeikissä punan apuna käytetään mustaa silmärajauskynää, jolla "piirretään" huulien muoto valmiiksi ennen punan levittämistä. Ideana on saada huulista tavallisen huulipunan tuoman  väriefektin sijaan päräyttävämpi lopputulos, jolloin huulista tulee kolmiulotteisemmat ja punan sävy muuttuu niinsanotusti syvemmäksi.

Kyseisellä tekniikalla kikkailemalla voi saada aikaan jos minkälaista lopputulosta riippuen rajauskynän terävyydestä, piirtotyylistä, piirtojäljen vahvuudesta sekä tietysti kynän ja huulipunan väreistä. Huulista voi halutessaan tehdä lähes tavallisen punaiset, pienellä tummalla reunavivahteella, tai sitten toisaalta lähes kokonaan mustat ja lisätä punaa vain pieni määrä huulien keskelle! *___* So many options, you know!!

Kiinnostuin itse testailemaan huulimeikkiä juurikin sen mielettömän ulkonäön vuoksi! Oma kokemukseni huulien maalaamisesta, tai edes huulipunista, on melko vähäinen. Omistan tasan yhden hyvän huulipunan, jonka jälkeen ja sävyyn voin sanoa olevani tyytyväinen. Tätä kyseistä MAC:in huulipunaa sekä Maxfactorin kajaalikynää käytinkin oman huulitaideteokseni tekemiseen!

Rajauskynäni on melko pehmeä, joten ulkoreunojen tarkka rajaaminen osoittautuikin sen kanssa hieman hankalaksi. Kynä oli kuitenkin enemmän kuin hyvä mustan värin blendaamiseen keskustaa kohti, sillä ihan ilman mitään erillisiä siveltimiäkin mustan värin pystyi "himmentämään" juuri sellaiseksi kuin sen haluaa olevan. ;) Rajausten oltua valmiit levitin huulieni keskelle (huom, ei mustien rajausten ulkoreunojen päälle!) lempparia MAC:in huulipunaani ja TaDaa-> huulimeikki olikin jo valmis!





















Tehostakseen kontrastia entisestään, levinnyttä kajaalin jäämää tai liian tummaa huulipunaa voi hieman pyyhkäsitä keskimmäisistä kohdista paperilla tai pumpulipuikolla. Silloin huulien keskustasta tulee vaaleampi ja 3D:mäisyydestä vieläkin silmiinpistävämpi!

Olisin ehkä itse tykännyt lopputuloksestani enemmän, jos huulipunani olisi ollut mattamaisempi ja sävyltään hieman kirkkaapi. Käyttämäni kajalikynäkin oli pehmeytensä vuoksi melko suttaava, joten pitkäkestoiseksi ja pysyväksi tätä meikkikokeiluani ei kyllä voisi sanoa. :/



Meikkauskykyjeni haastaamisen lisäksi tarkoituksenani oli näiden huulien myötä myöskin kokeilla, miten tumma huulimeikki ylipäätään sopii kasvojeni piirteisiin. En ole todellakaan mikään meikkaamisen asiantuntija, mutta sitäkin huonommin osaan tai uskallan käyttää ja testailla kasvoillani tummia meikkejä. Oma mielipide lopputuloksesta oli positiivinen ja jopa hieman yllättynyt! Ei ne tummat huulet ihan niin odottamani typeriltä naamallani näyneetkään. : DD Tyylin omaksuminen arkikäyttöön taitaa kuitenkin minulta ainakin toistaiseksi jäädä. Uskaltautuisin tämän näköisenä enintään baarin punk-iltamiin, mutta en missään nimessä koulun penkille. :-----D

Vaikka kasvomeikeissä sanotaankin täytyvän panostaa JOKO huuliin TAI silmiin, mielestäni pliisu ja luonnollisuutta huokuva silmämeikki ei todellakaan sopisi yhteen tämän kaltaisten huulien kanssa! D: Itse skriivailin luomille samaisella kajaalilla tylsähköt, mutta särmää ja tasapainoisuutta huulien rinnalle antavat silmärajaukset. Ilman niitä huulet näyttäisivät luultavasti melko irralliselta tai copypastetun näköiseltä pökäleiltä. :o

Mutta mitä mieltä huulista? :----) Ja sopivatko tuollaiset lainkaan meikämuikkelin naamaan? Mikon ensireaktio oli "Hui kamala!" XDD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti