sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Aikalisä

Heips! Mikon loma loppui eilen ja jäljelle jäi tyytymätön tyhjyys ja tekemättömiä asioita. Okei, kuulosti hiukan dramaattiselta lausahdukselta mutta ihan totta, tuntuu ettei olla MITÄÄN saatu aikaiseksi mitä piti, vaikka KOKO ajan oli ohjelmaa! Hmm... Kävin kyllä kolmena päivänä jumpassa (=salilla), yhtenä iltana Mikon vahtiessa Taikaa ystävien järjestämässä leffaillassa (Sin Sity 2), ollut itse Taikan kanssa kotona sillä aikaa kun Mikko vietti ystävän kanssa iltaa Turun yössä, kestinyt vauvallisia vieraita, hoitanut yhden mystisen päivän verran kuumeista lomalaista ja käynyt koko perheen voimin erinäisillä ostosreissuilla milloin missäkin kaupassa (nettikaupat mukaanlukien, heh).

Paljon kaikenlaista tuli touhuttua mutta yksikään ennalta suunniteltu juttu, tiedättekö sellainen pitkään lykätty kuten valokuvien nettitilauksen tekeminen ja hammaslääkärin tarkistusajan varaaminen, on yhä tekemättömien listalla. Hoh... Niin, ja olinhan minä optimistisesti ajatellut viikon loman riittävän hyvin myös sisältääkseen yhden Rauma-reissun. Kuinka väärässä olinkaan ajatellessani tämän kultaisen ajan olevan ikuinen, sillä hujauksessahan se tietenkin taas meni.

Lähes kaikki - H&M, kengät - suomalaista käsityötä.

Bloggailukin on arvatenkin jäänyt, vaikken tosiaan koekaan saaneeni tässä ajassa mitään kunnollista aikaiseksi. Tykkäisin ottaa enemmän asukuvia, mutta näiden parempaan en tällä hetkellä kykene. Joitakin olisi kyllä vielä jemmassa noin kuukauden takaa, mutta meh meh katsotaan mitä keksitään...

Tällä hetkellä elämässä iloitsen
- pienistä vapaista hetkistä koneen ääressä
- omasta ajasta kuntoilun parissa salilla
- Taikan hyvistä päivistä, jolloin hymy on herkässä, uni tulee helposti, ruoka maistuu ja kiukut ovat poissa
- yhteisestä perheajasta kun Mikko on kotona
- tilaamistani uusista puhelinkuorista, jotka laitan nykyisin käyttämääni Mikon vanhaan puhelimeen
- tulevasta 3DS LX:stä (!!!!!)
- herkullisista salaateista, joista tulee kevyt ja raikas olo toisin kuin juuri nyt pöydällä olevista pannarin palasista ja pasteijoista, joita tehtiin tänään tulleille vieraille
- hetkistä ystävien kanssa rennon hengailun merkeissä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti