torstai 9. huhtikuuta 2015

Positiivisuus-listaus

Vä-syt-tää! Aivan hitosti ja koko ajan. Vaikka nukun paljon ja hyvin. En tiedä enää mikä auttaisi, kun tuntuu ettei energiaa vain ole tekisin sitten mitä tahansa. =___=' Mutta minäpä päätän just nyt keskittyä vain positiivisuuteen ja listaan tänne kaiken parhaan juuri tällä hetkellä.

- Muutama päivä sitten mulla oli kerrankin hyvä naama-päivä! Onnistuttiin saamaan mielestäni harvinaisen onnistuneet asukuvat kun valoakin oli kerrankin riittävästi. Tässä postauksessa teille siis minun pärstääni oikein olan takaa!

- Käytiin eilen Taikan kanssa vauvatreffeillä!! *u* Tutustuttiin jokin aikaa sitten Korinnan kanssa netin välityksellä ja eilen nähtiin lisäksi yksi Miira. Leikittiin ja riehuttiin useampi tunti vauvoinemme Lastenmaailmassa Mahukatissa. Oli niin kivaa ja virkistävää! :'> Toivottavasti tavataan samanlaisissa merkeissä vielä monta kertaa jatkossakin.<3

Neule- H&M, Hame-Lidl, Sukkikset-H&M, Kengät-SkoPunkten, Helmet-Ikivanhat
- Eilen postissa tuli ebay:sta tilaamiani hömpötyksiä! Kaksi leikkikirjaa Taikalle, valoa heijastavia tähtiä ja kuu lastenhuoneeseen, dino-muotoinen leipäleikkuri, kiharrinpötkylöitä hiuksiin sekä "hot shaper" -vyö (sellainen halpisversio). Viimeisin näistä on tälläkin hetkellä päällä, katsotaan mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Edellisyönä kokeilin myös ensi kertaa vatsan kelmuttamista (josta voi lukea lisää esim. täällä tai muuten vain googletella stomach wrap:ia) ja olihan se hemmetin epämukavaa ja kutittavaa... Otin kyllä "varmuuden vuoksi" vatsastani ennen-kuvat ja toivottavasti jälkeen-kuvissa, sitten joskus jos/kun huomaan jotain muutosta tapahtuneen, on huomattava ero. Mikko sanoi että on kyllä aika epätoivoisen oloista touhua kääriytyä yöksi johonkin kelmuun! Mutta noh, aika epätoivoinen mä vatsani suhteen taidankin olla. :'D Ei siinä mitään uutta... Hups, taas meni ohi aiheen. Tämän piti olla positiivinen postaus. Jatketaas listaa!

- Huomenna on bileeeet!!! ^w^ Wihii! Olen ollut tästä niin järjettömän innoissani, etten anna MINKÄÄN pilata sitä! Oltiin jossain vaiheessa jo totaalisen varmoja että kyseiset kekkerit jää meidän osalta välistä Mikon työvuorojen vuoksi, mutta TA-DAA ihana työkaveri suostuikin vaihtamaan vuoroja!!! 8----) Taika menee pariksi päiväksi babulalle (=mun äiti, venäjäksi mummu) hoitoon ja on ihanaa että hekin vaikuttivan olevan asiasta melko ilahtuneita. ^.^ Tyttö onkin ollut siellä melko vähän, vain kerran ennen tätä yökylässä sekä muutaman tunnin silloin kun matkustimme Porista Turkuun allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja hakemaan uuden asuntomme avaimet. Äitini on paljon harmitellut että he näkevät välimatkan vuoksi lapsenlastaan aivan liian vähän ja toivoisikin pääsevän hoitamaan tätä enemmän. Toivottavasti heillä on mukavaa yhdessä! Varsinkin kun paikalla on niin innokas tätikin (=pikkusiskoni).<3<3 Ja meillä on BILEEET! Woohoo! \o/

- Edelliseen kohtaan liittyen myös tämä on vallan ilahduttava ja erityismaininnan arvoinen asia. Nimittäin, minun olisi alunperin pitänyt huomenna lähteä kuskaamaan Taikaa Raumalle YKSIN, Mikon tehdessä kahdeksaan asti kestävää iltavuoroa. Stressasin matkaa mielessäni moneen kertaan, sillä vaikka pienet kuskaamiset onnistuvatkin Taikan kanssa kahdestaan ongelmitta, niin tuollainen parin tunnin kaupunkien välinen ajelu kyllä jännittää! :< En muutenkaan koe vielä olevani erityisen kokenut kuski, ja lisäksi mahdollisesti huutava tai kiukutteleva vauva takapenkillä (jolle en siinä tilanteessa kuskina voi tehdä yhtään mitään) olisi melko järkyttävä tilanne! Asiaan tuli kuitenkin muutos! Auttavan enkelin tavoin ihanaihana ystäväni Tira suostuikin tulemaan mukaani kuskiksi ja nyt voin huokaista helpotuksesta saadessani olla Taikan tukena takapenkillä ja rauhoitella tätä mahdollisen hepulin hetkellä tai vaikkapa siirtää silmille valahtaneen pipon reunan takaisin otsalle!<3 Kiitos kiitos kiitos!!<3<3

- Samaisen edellämainitun ladyn kanssa meillä olisi tänään ohjelmassa kakun leivontaa! Eräs huomisten bileiden vieraista täyttää samana päivänä vuosia ja päätettiin porukalla yllättää hänet synttärikakun merkeissä! :-----) Kakun ulkonäön suunnitelmat ovat ainakin vielä toistaiseksi melko mahtipontiset, mutta katsotaan mihin ratkaisuihin työn touhussa oikein päädymme. >.<

- Taika on ollut lähiaikoina aivan ihanan valloittava pikkuneiti!<3 Jokunen päivä sitten Mikko opetti hänelle lamppu-sanan merkityksen (aina kun kysytään missä lamppu, Taika osoittaa sormella ylös katon valaisinta) ja pari päivää sitten typy aivan odottamatta toisti sanan TÄYDELLISESTI perässä! LAM-PPU! Oih! ;___; Ihmelapsi!<3 Lisäksi hän myös otti eilen leikkitreffeillä ensimmäisiä konttausaskelia! Taika konttasi ainakin parin metrin verran, mutta pötkähti sitten takaisin hylkeenomaiseen mato-ryömintään. Hassu! >___< Ainiin, ja tänään huomasin alaikenessä kahdeksannen hampaan alun! Hurjaaa. :D

- Painoni on alkanut tippua! *___* En ole uskaltanut tuulettaa tätä vielä kovin äänekkäästi, sillä edistyminen on toistaiseksi ollut hyvin hidasta, mutta useita kuukausia kestänyt jummaus on nyt takana päin! Käyn vaa'alla joka aamu ja jo viikon ajan kilo-lukeman jälkimmäinen luku (sori, en halua mitään konkreettisia painolukemiani tänne kirjoitella) on ollut kaksi numeroa jumi-lukua pienempi!! Q_Q<3 Ehkä tämä siis vielä tästä!!~

Heh, tulipahan heti parempi mieli näitä kivoja asioita ajateltuani. :) Täytyisi harrastaa tällaisia positiivisuus-listoja useamminkin... Kivaa viikonloppua teille!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti