sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tankosukat


No heipä hei taas! Asukuvien merkeissä tänään jälleen, kuulumisten kera tietenkin. Olen muuten miettinyt, onko asukuvat ainoastaan mun mielestä kivoja, vai tykkäättekö te muutkin sellaisista eniten? Ihan pelkäksi tyylibloggaajaksi minusta ei kuitenkaan olisi, sillä vaikka miten rakastankin keksiä uusia asuja ja vaatesovelluksia joka päivä, tykkään myös kirjoitella tänne ihan perus arjen pikkujutuista sekä esitellä erinäisiä aikaansaannoksiani. Lisäksi kun on oikeasti niitä hetkiä ettei yksinkertaisesti mikään näytä päällä hyvältä, joten inspiraatio asujen kuvaamiseen on täys NOLLA.

Nämä otokset ovat toissapäivän kauppareissulta. Päädyin väsäilemään tukkaani tuollaiset pallonutturat sivuille, sillä teki yksinkertaisesti mieli vaihtelua ainiaasta peikkopehkosta. Jos jotain tämän mittaisen hiustyylin kanssa nimittäin kaipaan, se on nimenomaan se kampauksien väsääminen. Vaiken silloin pitkätukkaisena useinkaan jaksanut väsäillä päälaelleni nutturaa kummoisempaa taidepläjäystä, niin ainakin se tieto että voisin tehdä jotain jännää, oli tarpeellinen. Tykkäisin esimerkiksi harrastaa tuollaisia sivupampuloita enemmänkin, vaikka onhan nuo nyt vähän lapselliset ja hassut. Vaikka lyhyt malli onkin monen mielestä sopinut mulle pitkää tukkaa paremmin, odotan jo näiden kasvavan hitusen pidemmiksi, jotta saisin niitä ylös nutturoiksi ja palmikoiksi.

Paita-Lindex, Hame-2nd hand (H&M), Sukkikset-H&M, Sukat-H&M, Kengät-2nd hand (DinSko), Laukku-äidiltä
Kamppeista päälle päätyi semi uusi käytettynä hankittu hamonen, pitkään kaapissa lojuneet ylipolven-sukat sekä syksyllä Lindexiltä löytämäni pitkähihainen neulospusero. Nähtyään asuni Mikko kysyi olenko menossa baariin tanssimaan. Tangon ympärille. Häh? Ai näiden sukkien takiako? En vieläkään käsitä miten tuo asu olisi muka siveellisempi ILMAN polvisukkia (=enemmän peittävää kangasta)? Itsestäni tuntui kerrankin ihanan luontevalta pukeutua pitkästä aikaa hieman sähäkämmin, nostalgisoiden hieman vanhaa Mariaa ja aikoja, jolloin kaikki oli helppoa ja huoletonta, haha! :D

Tuosta paidasta tykkään kyllä kovasti, vaikka mua ärsyttääkin jonkun verran tuon kaula-aukon pienuus. Ääääh, alkaa melkein kuristaa kun olkalaukun hihna kiskoilee paitaa taaksepäin ja kaula-aukko sen kuin pienenee edestä! D,:: Harkitsen vakavasti reijän suurentamista kotikonstein, vaikka en olekaan ollenkaan varma osaisinko tehdä siitä itse hyvän näköistä jälkeä.

Muuten ompelusta puheenollen!!! Mummoni juuri kyseli minulta haluaisinko syntymäpäivälahjaksi hänen pari vuotta vanhan ompelukoneensa! No TOTTAKAI haluan, koska kyseinen kapistus on ollut toivelistallani jo ties miten pitkään! Seuraavaksi onkin vain pohdittava miten ihmeessä löydän ompelemiselle aikaa ja mihin hemmettiin se kone oikein saadaan järkevästi mahdutettua! :''D Työpöytä olisi niin kova sana. Sillä saisi ehkä tätä läppäriäkin naputeltua inan ergonomisemmassa asennossa...

Niitä "oikeita" syntymäpäiviäni siis juhlitaan ensi viikon sunnuntaina (eli viikon päästä, apua!!) täällä meillä, perheeni ja lähisukulaisteni kanssa kahvittelujen muodossa. Mulla olisi taas miljoona ja yksi uutta ideaa tarjoiluista, joten katsotaan mihin kaikkiin sovelluksiin sitä oikein päädytään. 83 Ihana pikkusiskoni vähän meinasi saapuilla kotiimme kiireapulaiseksi, ja voih, ette uskokaan miten paljon helpommaksi asiat silloin menevät!<3 =__='

Eilen käytiin ystäväperheen pojan 1-vuotis syntymäpäivillä, joista asukuvia ja muuta matskua luvassa seuraavassa merkinnässä. :> Nyt minä lähden valmistelemaan kämppää alle tunnin päästä saapuvien kavereiden kyläilylle! Ääää kiireee!! Moikka! ^^

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! :') Onhan se vähän ehkä silminpistävän erikoinen, mutta hällä väliä! ^^

      Poista