torstai 19. helmikuuta 2015

Ulkoilua ja touhuilua

Heiips! Täällä on ollut hieman hulinaista aikaa, niinkuin postaustahdista voi varmaan päätellä. Viikonloppuna juhlimme Mikon serkun häissä ja maanantaina järjestin kotonani pienimuotoiset tyttöjen väliset teekutsut, piirakoilla ja herkuilla. :3 Eilen kaksi päivää kyläillyt pikkusisko lähti takaisin kotiinsa, joten kauppareissut ja kaupunkiseikkailut saavat taas hetkeksi jäädä odottelemaan tulevaisuutta.

Flunssa taitaa vihdoin olla minunkin puolestani selätettynä, vaikka pitkään ja sinnikkäästi se minussa jatkoikin. Kilpirauhas-lääkkeetkin tuntuvat hieman auttavan jaksamisessa, mutta dieetistä huolimatta paino ei ole juurikaan vielä pudonnut. Olo on kuitenkin toiveikas ja ihana kevätaurinko piristää kauniina päivinä synkimmänkin mielen.

Taikalla on tällä hetkellä (7,5 kuisena) puhjennut kokonaiset neljä hammasta, kolme alhaalta ja yksi ylhäällä. Yläikenestä näyttää puskevan piakkoin myös toinen kaveri (eli yhteensä viides), ja tahti on todellakin pistänyt päämme pyörälle. Viimeiset pari yötä tytön unetkin ovat ollaan rauhattomia, vaikka yhtenäisiin yöuniin oltiinkin päästy jo joitakin kuukausia takaperin. Nukkumiseen saattaa tosin vaikuttaa myös epäilemäni korvatulehdus, sillä silloin tällöin olen huomannut Taikan harovan vasenta korvaansa. :( Ensi yönä taidan suosiolla antaa typylle särkylääkettä ja jos korvan hieroskelu jatkuu, joudutaan luultavasti lähtemään lääkäriin.



Satunnaisia faktoja lähipäiviltä:

- Taika osaa sanoa jo selkeästi äiti, kissa, mamma, ämmä ja hei-hei. Yleensä ne tulevat perässä toistettuina, mutta välillä täysin oma-aloitteisesti. Tänään aamulla Taikan makoillessa meidän sängyssä Mikon kanssa ja minun tultua makuuhuoneeseen takaisin vessasta tyttö kuistasi kovaäänisesti minut nähdessään ÄI-TI! :D En uskonut hänen vielä oikeasti ymmärtävän sanojen merkitystä, mutta nähtävästi jonkinlainen yhteys minun ja äiti-sanan välille on selkeästi muodostunut.

- Käytiin edellispäivänä ensi kertaa Turun Mimmin -kirppiksellä ja löydettiin sieltä vaikka mitä! 8) Uuden itämais-vibaisen kattovalaisimen, nahkaiset ecco-kengät Taikalle kesäksi sekä omasta lapsuudesta tutun "joka vauvan lelun", jossa erinäiset eläinhahmot pomppaavat esiin nappuloita ja vipuja painaessa ja pyörittäessä. Samaisesta paikasta olisi löytynyt aivan mielettömän upeita puisia taidokkaasti veistettyjä vanhanaikaisia huonekaluja, joita katselimme haikaillen ja suunnitellen että vielä joskus sisustamme kotimme kuin keskiaikaisen linnan!

- Nana on tuonut meidän kuistille koko puolen vuoden Turussa asumisen aikana varmaan jo yli kymmenen kertaa erinäisiä lintuja, hiiriä ja päästäisiä. X_x' Ensiksi kauhistelin, mutta nykyisin lähinnä ällöän sellaisen ilmestyessä taas kynnysmatolle. Mukavaa vastaanottaa vieraita kun etuovella on vastassa ruumiita...

- Ollaan mietitty Mikon kanssa vanhan puutalon ostoa. :'D Toistaiseksi ajatus on pysynyt vielä hyvin kaukaisena, mutta toive sellaisen kunnostamisesta omanlaiseksemme on aika todellinen. Jännää sinänsä, sillä vielä muutama vuosi sitten vannoin että jos joskus hankimme oman talon haluan sen vain kivestä tai tiilestä.

Pulkkailu-kuvat ovat peräisin viime viikon ulkoiluilta. Taika oli niiii-iiin suloinen pieni pallero punaisella nokalla pikku pakkaslumen keskellä!<3 Jouluna lahjaksi saatu pulkka, pipo ja tutti olivat sattumoisin kaikki samaa sävyä, sekä ehkä ainoat hempeän vaaleanpunaiset asiat koko taloudessamme. :'D Vaikei pulkkailu vielä erityisemmin innostanut, oli kyllä Taikalla ihmeteltävää kun oltiin ulkona koko perheen kanssa! Nanakin innostui kun pihalla oli kerrankin hänelle myös seuraa. :')

Kävi muuten melkoinen tuuri tuon äitiyspakkauksen toppahaalarin kanssa. Se on nimittäin juuri sopiva Taikalle täksi talveksi ja kevääksi. : > Hitusen ehkä iso, mutta eipä se haittaa vielä tuollaista melko vähän liikkuvaa vauvelia.

Mitäs sinne päin kuuluu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti