Taikan ensimmäinen vuosi -kooste

Meidän Taika täytti vajaa kuukausi sitten vuoden. Uskomatonta miten niin pienessä ajassa voi ihminen kehittyä niin paljon! Pikkuruisesta kurttuisesta oravanpoikasesta ymmärtäväksi, kommunikoivaksi ja liikkuvaksi taaperoksi. Täysin vanhemmistaan viippuvasta nyytistä omatoimiseksi pikku ihmiseksi.

Synttäripäivän tienoilla ystäväni ehdotti josko tekisin blogiini koosteen Taikan ensimmäisestä vuodesta, kehityksestä ja eri vaiheista näin jälkikäteen ajateltuna. Mahtava idea -ajattelin, ja nyt vihdoin sain aikaiseksi toteuttaa suunnitelmani todellisksi. Totta puhuakseni en enää muista tarkalleen kaikkia vaiheita ja ajankohtia milloin Taika on mitäkin oppinut. Varsinkin ensimmäiset kuukaudet menivät niin "sumussa", että silloin päälimmäisenä ajatuksena oli vain vauvasta nauttiminen ja vauva-arjen oppiminen. Aina yhden jakson päätyttyä nurkan takana odotti jo seuraava, eikä koskaan ehtinyt kunnolla hengähtämään tai valmistautumaan eri kausien välissä.

Synnytysvuodeosastolla

Ensipäivät kotona

Taika syntyi Porin Satakunnan keskussairaalassa yhdeksäs heinäkuuta vuonna 2014. Laskettu aikani oli mennyt reilusti yli lukeman (26.6) ja lähdimme hakemaan tytärtämme suunnitellusti käynnistetyllä synnytyksellä. Vuorokauden odottelun, kipuilun ja lopulta itse pusertamisen jälkeen saimme maailmaan ihanan tytön, joka heti synnytyssalissa näytti mielestämme aivan Taikalta. Hento ja pikkuinen, sirokasvoinen keiju-tyttö. Suloisin vauva mitä olin koskaan eläessäni nähnyt.

Pikkuinen nukkui niin paljon, että jouduin sairaalassa väkisin herättelemään häntä syömään. Olin jopa vähän huolestunut onko lapsemme terve, sillä huonetovereiden vauvat itkivät yötäpäivää. Meidän tyttö vain tykkäsi nukkua. Kotiuduttuamme vastaan ei tullut erityisiä ongelmia. Paitsi tietysti imetyksen kanssa, sillä maitoni ei vain millään tuntunut riittävän (paitsi öisin). Isi joutui nukkumaan sohvalla, sillä yhteisestä perhepedistä ei tullut oikein mitään. Päivät menivät aika pitkälti imetystä harjoitellen, kakkavaippoja vaihdellen (tuntui että uudet satsit tulivat jo ennen kuin ehdimme vaihtaa vaipan puhtaaseen, haha) sekä nukkuvaa murusta ihastellen. Tuona aikana kestittiin paljon vieraita ja sopeuduttiin uuteen arkeen. Juostiin kiireisinä kauppaan ostamaan parempaa rintapumppua ja käärittiin hehkuvan turvonneisiin rintoihin viilentäviä kaalin lehtiä. Enemmänkin siis kehitystä tapahtui meissä vanhemmissa, samalla kun Taika keskittyi makoilemaan ja hymyilemään suloisena pallerona, ihastuneita katseita keräillen.

Pieni uninen pupu

Taikan ollessa kuukauden muutimme Porista uuteen asuntoomme Turkuun. Vietimme pienokaisen kanssa viikon päivät kahdestaan vieraassa kaupungissa samalla kun Mikko teki viimeisiä työpäiviään vanhassa kaupungissa. Taika oppi selkeästi ottamaan kontaktia, katsella silmiin ja hymyillä meille nätisti.

Tuolloin tytön ollessa reilun kuukauden ikäinen koin hänen hoitamisen erittäin helppona ja vaatimattomana. Tyttö ei kitissyt muuta kuin ollessaan nälkäinen tai väsynyt. Jo tässä vaiheessa Taika alkoi nukkua melko pitkiä pätkiä yhtenäistä yöunta putkeen, parhaimmillaan jopa seitsemän tunnin verran! Taika oppi kannattelemaan päätään, ja pyrki jo kovasti nousta istumaan aikuisen sormista kiinni pitäen. Jo synnytyssalissa meille sanottiin tytön olevan poikkeuksellisen jäntevää sorttia, ja tämän huomasimme myös itse Taikan kehityttyä aina perinteisten vauvaoppaiden ohjeiden edellä.

Uudessa asunnossa

Noin kahden kuukauden iän tienoilla alkoi Taikan rankin vaihe koko ensimmäisen elinvuoden aikana. Kaikki tytön nukuttamiset olivat työn ja tuskan takana, sillä huuto ja kiukku vain jatkui päivästä toiseen. Olimme Mikon kanssa aivan poikki, vuorotellessamme jatkuvasti Taikan hoitamisessa. Tuntui että ollaan suoranaisessa pulassa kun murun tyytyväisyys saattoi kesää vain minimaalisen pienen hetken, jonka jälkeen piti alkaa taas tuuditella ja keinutella ärtyisää vauvaa. Mysteeri-itkujen syyksi epäiltiin vatsakipuja, mutta niiden todellisesta syntyperästä emme ole vieläkään varmoja.

Tytön tyytyväisenä pitämisen lisäksi piti vielä raivata juuri muuton alla ollutta asuntoa tulevien nimenantojuhlien vuoksi. Päivät olivat melkoista suorittamista ja harmittaakin hieman ettei Taikan ensimmäisten elinkuukausien aikana ehditty ollenkaan vain rauhoittua ja nauttia uudesta vauvastamme.

(Jos jotain tästä haluan oppia, niin sen että jos meille vielä joskus syntyy toinen lapsi, me ei TODELLAKAAN sitten muuteta samoihin aikoihin! Tiedettiinhän me näiden kahden suurehkon tapahtuvan olevan keskenään huono kombinaatio, mutta toisinaan välttämättömyyksiin ei vain voi vaikuttaa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että asutaan nyt Turussa.<3)

Lähestyessään kolmen kuukauden ikää Taikan pahin kiukkukausi alkoi vihdoin olla ohi.<3 Saimme Takaisin oman ihanan hyväntuulisen tyttäremme, joka hymyili, kurlutteli ja jutteli meille aina ollessaan hereillä. Taika rakasti potkotella leikkimatollaan sekä makoilla vatsallaan harjoitellen pään pitämistä ylhäällä. Kahden-kolmen kuukauden tienoilla kuultiin myös Taikan ensimmäiset naurut! Pusuttelin murun jalanpohjia, kun yhtäkkiä vessassa alkoi raikata maailman suloisin kikatus! Äää, voi että miten noita aikoja on joskus ikävä.<3

Kaikesta "helppoudestaan" huolimatta Taika on aina ollut melko temperamenttinen vauva. Mikä vain ei käynyt, vaan tytön piti aina saada määrätä tahtia. Vaunulenkeillä ei kelvannut olla makuuasennossa eikä vaunuissa tietenkään voinut nukkua. Tyttö saneli uudet säännöt ja jouduimme mukautumaan siihen miten koko perheemme kannalta olisi helpointa ja vaivattominta olla.

Kolmen-neljän kuukauden tienoilla aloitimme Taikan kiinteiden ruokien maistelut. Annoimme ensiksi perunaa sitten porkkanaa, bataattia, avokadoa, banaania, pilttiä ja mitä näitä nyt on. Tuolloin hän tykkäsi kaikesta antamastamme ruoasta ja suukku aukesi heti kun typy näki lusikan.

Joskus näihin aikoihin tuli myös ensimmäiset kääntymiset.

4-5 -kuisena Taika osasi jo hienosti istua tukea vasten. Hän rakasti istuskella sylissä (eniten), mutta myös sitterissä tai sohvalla tuettuna istuminen oli mukavaa. Makuuttaminen muuttui aivan tylsäksi, ja selältä olikin aina pakko päästä nousemaan istuma-asentoon. Kaikki oli saatava nähdä ja siihen oli mahdollisesti myös osallistuttava.

Viidden kuukauden kohdalla aloitettiin sormiruokailut ja Taika sai alkaa harjoitella syömistä itse. Silloin puhkesi myös tytön ensimmäinen hammas, jonka perään heti toinen alaikenen keskellä. Taika myös nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä, vaikka sen jälkeen saatettiinkin vielä joskus heräillä. Niihin aikoihin Taika osasi jo jonkin verran tallustella sormista pitäen, mutta itsenäinen liikkuminen tulee kuvioihin vasta muutaman kuukauden päästä.

Puolivuotias Taika oli iloinen ja tarmokas tapaus. Tyttö halusi koko ajan olla sylissä ja kosketella kaikkea minkä käsiinsä sai. Äidin hiukset olivat aina ultimaattisella tulilinjalla ja pöydältä lensi lattialle kaikki mihin vain vauva sattui ylettymään. Puolivuotiaana Taika myös sanoi ihka ensimmäisen sanansa, joka oli tietysti perinteinen äiti. Olin aivan varma kuulleeni silloin omiani, mutta päivä päivältä äitiä alkoi sadella yhä useammin.

Seitsemän kuisena Taika oppi istumaan ilman tukea. Tätä päivää oli odotettu hartaudella, ja sieltä se vihdoin saapui! Samoin tyttö osasi seistä itse tuesta pitäen, ja mm. "rummuttaa" samalla toisella kädellä jakkaran keskustaa. Näihin aikoihin Taika myös alkoi vierastaa tuntemattomia ihmisiä ja saattoi pillahtaa itkuun vieraan tai ei-niin-tutun henkilön tullessa liian lähelle. Häneen iski myös voimakas äiti-vaihe, joka tarkoitti sitä etten saanut poistua näkyvistä hetkeksikään ja Taikan oli päästävä syliini aivan jokaisena hereilläolo-hetkenä.

Seitsemän ja puoli kuisena Taikalla oli jo neljä puhjennutta hammasta, kolme alhaalta ja yksi ylhäältä ja tuloilla oli jo viides kappale. Tyttö oppi jo selvästi sanomaan useita sanoja, kuten äiti, kissa, mamma, ämmä ja hei-hei.

Kahdeksan kuukauden paikkeilla Taika oppi ryömimään ja sehän oli menoa se! Koko asunto piti pistää uuteen uskoon, jottei kielletyt tavarat pääsisivät ryömivän riiviön suuhun. Muru vipelsi pitkin huoneita ja huonekalujen alta. Myös kävely alkoi kiinnostaa entistä enemmän ja tyttöä pitikin kävellyttää käsistä kiinni pitäen useita kertoja päivässä.

Yhdeksän kuinen tyttö oppii nousemaan itse seisomaan tuesta kiinni pitäen sekä ymmärtämään enemmän erinäisiä asioita. Näinä aikoina oikein huomattiin miten Taikan aivoissa alkoi tapahtua muutakin muin sellaista perus nälkä->itku->ruoka -kuvioita, sillä tyttö oppi pitempiä ajatusketjuja sekä syy-seuraus -suhteita.

Kymmenen kuisena Taikasta tuli entistä itsepäisempi. Jos jokin ei mennyt niin kuin hän haluaa, siitä hän todellakin ilmoitti meille. Toisaalta sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kehittyi myös ns. positiivisemmissakin jutuissa, kuten huumorin kehittymisessä, uusien leikkien oppimisessa, vanhempien matkimisessa sekä ilmeilyssä.

 Yhdestoista kuukausi merkitsi Taikalle entistä suurempaa kehittymistä ketteryydessä. Tyttö alkoi mm. kiipeillä sohvalle ja pois, onnistui jo silloin tällöin seisomaan hetken ilman tukea ja konttasi nopeasti eteenpäin. Lähes vuoden ikäisenä tyttö myös otti ensiaskeleensa.

Vuoden ikäisenä Taikasta on kuoriutunut jo täysipäiväinen taaperon alku. Kyse ei todellakaan ole enää vauvasta, vaan pienestä riiviö-lapsesta, jolla on selkeät omat juttunsa mitä tämä milloinkin haluaa tai ei halua tehdä. Nyt, Taikan ollessa jo kolmetoista kuukautta vanha, hän on oppinut vihdoin kävelemään, osaa sanoa useita sanoja sekä ymmärtää monia käskyjä ja kehotuksia. Taika oppii yhä enemmän syödä tavallista aikuisten ruokaa, eikä ole enää niin valikoiva mitä hän on ollut syömisten suhteen ennen. Kuitenkin yhä lattialla käynyt ruoka maistuu aina tuoretta lautasella oleva sapuskaa paremmin.

Taika osaa monia leikkejä, kuten esimerkiksi pallon heittoa ja vastaanottamista, kiitos-ole hyvä -leikkiä sekä jahtaamista/pakoon karkaamista aikuisen kanssa. Samoin kirjan kuvien osoittamista ja näyttämistä esim. "missä aurinko?". Tyttö myös jatkuvasti keksii itse lisää uusia hassutteluja, kuten nokkahuilun soittamista vuorotellen aikuisen/kaverin kanssa (ensin hän puhaltaa siihen itse, ja sitten pistää huilun toisen suuhun ja odottaa että tämä puhaltaa siihen seuraavaksi), silmien, nenän ja suun osoittamista ja kysyvästi odottamista että aikuinen kertoo mikä niistä on milloinkin kyseessä. Taika rakastaa jahdata puistoissa koiria ja haluaa aina päästä silittämään niitä.

Taika antaa äidille ja isille märkiä suukkoja sekä ojentaa kasvojaan meitä kohti merkiksi kun hän itse haluaa saada pusun. Syliin on yhä päästävä aina jos vähänkin harmittaa tai muuten vain kun ikävä iskee. Tyttö myös jakelee mieluusti haleja ja tulee silittämään päätä tai kättä tyytyväisyyden merkiksi.

Sellainen on meidän Taika.