sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kotona taas!

Paita, hame-Lindex
Home sweet home!<3 Ai että miten mukavalta tuntuukaan palata muutaman päivän kyläilyn jälkeen takaisin omaan kotiinsa. :') Jännää miten siihen miellyttävään palaamiseen tarvitaan aina se lähteminen...

Olin kuin olinkin siis viikonlopun (to-la) ajan tyttökavereideni kanssa Jyväskylässä viettämässä pidennettyä tyttöjeniltaa. ^^ Oli aivan mahtavaa saada lopulta sovittua kaikille sopiva yhteinen viikonloppu, joka voitaisiin viettää pitkästä aikaa (ellei ensi kertaa koskaan) intensiivisesti toistemme seurassa tyttöenergiaa ja voimaannuttavia vertaistukikeskusteluja tankaten.

Pääasiassa aika kului jutellen ja vaihtaen kuulumisia, mikä olikin koko reissun ja tapaamisen tarkoitus. Pitkästä aikaa pääsi vaihtamaan muutaman sanan sijaan kunnolla, miten kenenkin elämässä menee ja mitkä asiat ovat sydämen päällä.<3 Lisäksi reissuun mahtui pelaamista, shoppaamista, laittautumista, löhöilyä, herkuttelua, drinkkien tekoa sekä ensilumen näkemistä. ^^

Tyylikäs laastari sormessa. Kurpitsakeiton teko on joskus vaarallista.
Mikon ja Taikan piti alun perin olla matkani ajan kahdestaan kotona, mutta heidänkin päivät täyttyivätkin yllättäen sukuloinnista ja reissailusta toiseen kaupunkiin, haha. :D Pieni vaihtelu virkistää ja irtiotto arjesta antoi kyllä ainakin minulle aivan uutta boostia jatkaa ja innostua "vanhoista tylsistä jutuista" pienen tauon jälkeen uudestaan. :')

Tästä eteenpäin onkin tiedossa jos jonkinmoista pikkupuuhaa ja tapahtumaa. Tänään kestitään kotonamme toistataaperoperhettä, huomenna viedään tavaraa kirpputorille, torstaina on bänditreenit (sekä vauvan kävelytelineen ostajan tapaaminen) ja viikonloppuna ystävien järjestämä Thanksgiving-ruokailu. :> Lisäksi mukaan mahtuu ei-niin-kivoja juttuja, kuten terveyskeskus-asioimista, Kela-lomakkeiden täyttöä ja pankissa käymistä, jotka nekin kaikesta laiskuudesta ja ainiaisesta lykkäämisestä huolimatta pitäisi vissiin hoitaa pois alta. Täytyisi myös käväistä tänään taas kellarissa, hakemassa huomiseen kirpparitouhuun mukaan lähteviä vauvahärpäkkeitä, ja mietinkin hieman joko joulukoristeiden tuominen siinä samalla voisi jo olla sallittua? x) Haluaisin ainakin kokeilla sellaista koristenauhan tekoa, johon laittaisin osan joulupalloista ja ripustaisin sen ikkunaan. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti