maanantai 9. marraskuuta 2015

Arkikuvahaaste 12

Kahdestoista siloittelematon kuva arjestamme. Äiti ja lapsi.


Kappas, viime kerrasta vierähti taas tovi jos toinenkin, mutta ei hätää! Täältä pesee tuoretta arkikuvaa jälleen! :) Meillä ollaan palattu erilaisen viikonlopun jäljiltä takaisin arjen pyöritykseen, maanantain saavuttua paikalle. Kylläpäs sitä ehtikin tulla taas kamala ikävä pikkuista, ja vielä suurempi sylitys oli tarpeen saatuamme kuulla Taikan sairastuttua mummulareissun aikana flunssaan. :( Kuumeisen-nuhainen pikku potilas oli sunnuntaisten päiväunien jälkeen melko väsynyt ja vaisu, mutta saatuaan nassuunsa panadolia, tuli selkeästi paremman vointiseksi hetkessä. Yskää ei onneksi ole muuta kuin hieman nukkuessa,ja muutenkin tänään olo on tänään jo onneksi eilistä terveempi. :')

Arkikuvassa tällä kertaa minä ja Taika läppärin ääressä. Tyttö rakastaa katsella erinäisiä kuvia, ja nimetä/kysyä mikä tai kuka niissä on. Kuvassa taidan selata facebookia ja Taika tunnistaa kuka kuvassa on. :) Samoin blogini vanhojen postauksien sekä instagramin katseleminen on hänestä huippua. Kaikki somet ja paikat missä on kuvia. Mielellään vielä kuvia, joissa esiintyy tuttuja naamoja. ^^

Taustalla näkyy sekainen expedit-hylly, joka Taikan tavaroiden myötä ei vain ikinä onnistu näyttämään siistiltä. Lattiallakin näyttää lojuvan leluja, vaikka juurihan tehtiin iso siivous sunnuntaina ennen Taikan hakemista hoidosta... Oli muuten harvinaisen mukavaa hommaa, kun paikalla ei ollut ketään mini-ihmistä sabotoimassa ja sotkemassa kaikkea heti perässä kävellessä. :''D

Tällaista tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti