sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Nimiäiset

Viikko sitten sunnuntaina 7.9.2014 vietimme tyttäreme nimiäisiä. Kyseessä oli suhteellisen pienet juhlat, joihin kutsuimme vain lähimmät sukuaiset sekä tytön kummit. Vieraita oli yhteensä kaksitoista, sillä muutama sukulainen peruutti tulonsa sairastelun vuoksi.

Tilaisuuden tarkoituksena oli kokoontua yhteen kummankin meidän sukulaisten kanssa samaan aikaan, syödä herkkuja sekä tietysti nauttia pienen tyttömme seurasta ja julkaista tämän koko nimi.

Sillä mitääs erityistä ohjelmaa ei meillä Mikon tervetuliaismaljapuheen isäksi ollut, halusin parhaani mukaan panostaa tarjoilupöytään. :') Lähes kaikki oli siis itse tekemääni ja vain muutamat jutut ostimme kaupasta valmiina. Pöydän teemaväriksi päätyi tyttömäisen pinkki, jota löytyi mm. kynttilöistä, kaksista erilaisista coctailtikuista, juomapilleistä, sydänkarameleista, nompparelleista sekä kahdesta eri keksilajista.

Tarjoilupöydästä löytyi (vasemmalta oikealle):
- Tonnikalapiiras
- Pinaattifetapiiras
- Kinkkuananaspizza
- Coctailtikkuja, joissa chilitäytteinen(tai tavallinen) lihapulla, lepäjuusto sekä kirsikkatomaatto tai viinirypäle
- Kylmäsavulohirullia
- Valkosipulijuusto-coctailpiirakoita
- Amerikkalaista juustokakkua
- Porkkanakakkua
- Tomaattimozzarella-pasteijoita (valmiina hankittu)
- Omenapiirakkaa
- Mustikkakakkua (valmiina hankittu)
- Marjarahkapiirasta (äitini tekemää)

Osa tarjoiluastioista täyttyi vielä päivän mittaan lisäherkuista, joten syötävää tosiaan riitti juhlien jälkeisille rääppiäisille saakka. :'D

Tytön siviilikummeiksi valitsimme meille läheisen ystäväpariskunnan, joiden kanssa on käyty läpi usean vuoden elämän ilot ja surut. :) Olemme hyvin onnekkaita että saamme omistaa näin tärkeitä ystäviä ja nimetä heidät myös rakkaan lapsemme kummivanhemmiksi.<3

Koko juhlien alkupuoliskon tyttö veteli sikeitä unia yläkerrassa. Vieraiden syötyä päätimme kuitenkin herättää päivän sankarin, pukea hänet kauniiseen mekkoon ja kierrättää kaikkien halukkaiden syleissä.<3 :') Muru myös esitti yleisölle taidonnäytettä osaamastaan leikkimaton koskettimien soitosta. Tämä touhu kun on ehdottomasti tytön lempipuuhia. :))

Tyttö sai nimekseen Taika Veera Olivia.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti