Lapsettomuudesta(ko?)

(Kyseisen tekstin sisältö ei välttämättä sovi lapsille, K18)

Kuva

Kuten moni tätä blogia lukeva jo tietääkin, meillä on reilun vuoden ikäinen tytär. Siitä ette kaikki kuitenkaan tiedä, ettei lapsen saaminen ollut meille niin itsestäänselvää mitä se on monelle muulle nuorelle parille. Kun jätimme ehkäisyn pois, odotimme tulevani heti raskaaksi, tai ainakin viimeistään muutaman kuukauden päästä. Eihän siinä nyt mitään ongelmia pitäisi olla, kun kumpikin ollaan nuoria ja terveitä. Eihän sellaista sattuisi meille.

Aihe oli ja on vieläkin minulle hieman arka. Emme ole erityisemmin mainostaneet tästä tutuille, ja oikeastaan siitä tietävät vain äitini ja muutama läheinen ystävä, jotka tiesivät että olimme silloin yrittämässä raskautta. Muutamalle urpolle "Olikos tää muksu suunniteltu?" -kysyjälle saatoin joskus vastata että "Kyllä on. Sitä on itseasiassa yritetty saada alulle vuoden päivät." Jotenkin ala-asteen lopulta saakka päähän taottu ajatus, "jos ei käytä ehkäisyä, tulee vauvoja" ei jättänyt pienintäkään epäilystä etteikö se joskus olisi toisin. Niin, no niillä jollain vanhemmilla pareilla saattaa sitten olla ongelmia, kun myöhemmällä iällä alkavat suunnitella perheenlisäystä, ajattelin. Aina ei kuitenkaan mene niin kuin oli suunnitellut. Toisinaan elämä yllättää.

Tämän tekstin tarkoitus on rohkaista ja tukea muita samassa tilanteessa olevia henkilöitä, sillä muistan miten itse kahlasin aikoinaan läpi joka ikisen netistä löytyneen tarinan tahattomasta lapsettomuudesta ja siitä miten siihen oltiin onnistuttu löytämään ratkaisu.

Kaikki alkoi siitä kun jätin e-pillerit rutinoituneesta aamutoimesta poiketen hyllyyn. Olimme jo pitkään jutelleen miehen kanssa, että yhteinen vauva olisi ihana ja haluttu lisä perheemme kokonaistamiseksi. Olimme molemmat aina haaveilleet lapsista ja perheestä, ja siinä aika tuntui olleen kypsä uuden askeleen ottamiseen. Molempien koulut olivat vielä kesken, mutta päätimme siitä huolimatta olevamme valmiita uuden tulokkaan saamiselle. Pillerit roskiin ja eikun peitot heilumaan!

Ensimmäisen yritys-kuukauden päätteeksi raskaustestit odottelivat jo valmiiksi kaapissa. Kuukautiset kuitenkin yllättivät odottamatta tulollaan. Niinkuin kävi myös kuukauden päästä, ja sitä seuraavana kuukautena. Ennen jokaista aikuisten illanviettoa oli kuitenkin tehtävä testi, ihan vain varmuuden vuoksi, ettei vain tulisi nautittua kiellettyä alkoholia "siunatussa tilassa". Juotavista kieltäytyminen ja nihkeily kun olisi ollut outoa ja epäilyttävää, varsinkaan kun ei edes ollut vielä raskaana. Sovimme miehen kanssa alusta saakka ottavamme koko homman kanssa rennosti. "Ei oo sit mikään kiire! Tulee jos on tullakseen!" ja sen sellaiset mantrat hoettiin toisillemme kerta toisensa jälkeen, kun tikulle piirtyi kahden sijaan yksi ja seuraavana päivänä menkat taas alkoivat. Ei haluttu huolestua asiasta. Onhan se nyt normaalia, että yrittämiseen menisi oma tarvittava aikansa. Puoli vuotta yrittämistä on ihan tavallista, varsinkin jos kyseessä on pitkä parisuhde ja naisen elimistö on "tottunut" miehen sukusoluihin.

Kuva

Noin neljän kuukauden jälkeen alkoivat epäröivät ajatukset kuitenkin hiipiä hiljalleen mieleeni. Mikäköhän siinä mättää? Entäs jos jommassa kummassa meistä on joku ongelma? Tehdäänkö me tää homma jotenkin väärin? Voiko tän homman muka tehdä väärin?! Aloin googletella kaikkia mahdollisia keinoja, miten hedelmöittyminen voisi onnistua paremmin.

- Ovulaatiotikut kertovat, milloin on hedelmällisin päivä tulla raskaaksi.
- Tietyissä asennoissa painovoima auttaa siemennesteen etenemistä haluttuun suuntaan.
- Foolihappo -lisän syöminen edistää hedelmällisyyttä ja on hyväksi myös raskaana ollessa.
- Tiettyjen ruoka-aineiden sanotaan lisäävän hedelmällisyyttä.
- Itse lisääntymisaktia on hyvä harrastaa juuri ennen ovulaation ajankohtaa, johon on suotavaa parin päivän ajan "säästellä" siemennestettä, jotta mahdollisimman moni siittiö olisi mahdollisimman laadukas. Mutta toisaalta...
- Ovulaation aikaan on kuitenkin hyvä yrittää lasta useana iltana, jotta varmasti irronneen munasolun aikana paikalla olisi odottavia siittiöitä.
- Erityisesti naisen olisi suotavaa kuntoilla ja liikkua sekä syödä terveellistä ja monipuolista ruokaa.
- Stressi voi todellakin haitata raskautumista, joten paras tapa tulla raskaaksi olisi vain "unohtaa" suorituskeskeinen vauvan tekeminen kokonaan.

Phuuhh.. Ainakin minun korviini nuo erinäiset ohjeet olivat paikoitellen hyvinkin ristiriitaisia keskenään, ja osittain niiden toteuttaminen saattaa käydä hyvinkin vaikeaksi. Esimerkiksi tuo stressi-kohta, jota ei opiskelujen ja harjoittelujen täytteinen (eli valmiiksi stressaava) elämä ainakaan helpota, kun alkaa murehtia onkohan sitä mahdollisesti lisäksi viallinen lisääntymään. Voin kuitenkin sanoa, että lähes kaikkia ohjeita tuli testattua, kunnes jossain vaiheessa alkoi iskeä se ihan oikea uskon puute koko hommaan.

Puolen vuoden jälkeen petipuuhistakin lähtee maku, kun kaiken touhuamisen tarkoitukseksi muodostuu vain yksi ja ainoa selkeä tavoite: vauva. Ovulaatioita odotetaan kuin kuuta nousevaa, ja kalenteriin merkataan ylös ne päivät, jolloin makkarin puolella pitäisi tapahtua. NIINPÄ, miettikääpä miten karseaksi alkaa hommat ajautua tässä vaiheessa, kun seksistä tulee pakkopullaa eikä hetken mielijohteesta syntyvää, kuplivan rakkauden ja lemmen osoitusta! Siinä vaiheessa ei kuitenkaan halua enää menettää yhtään mahdollista hyvää irronnutta munasolua, ja jättää sen kuukauden mahdollisuus käyttämättä. Jos jonain potentiaalisena kalenteri-iltana tilanne jääkin syystä tai toisesta käyttämättä, iskee jäätävä morkkis. Kun menkat jälleen alkavat, niistä alkaa syyttämään itseään. Olisi vain pitänyt yrittää enemmän! 

Kuva

Kun netistä tilattu ovulaatiotikkujen tukkupaketti alkoi lähenemään loppua, eikä raskaustestissä ollut vielä näkynyt edes yhtään haamuviivaa (kyllä, tässä vaiheessa kaikki termistö oli jo hallussa), iskee oikea huoli siitä, miksei tämä "luonnollinen elämän jatkumisen prosessi" tahdo meillä toimia. Kaivan netistä kaikki mahdolliset lapsettomuusblogit ja haen niistä lohtua. Etsin tietoa, miksei joskus se "itsestäänselvä" raskautuminen onnistukaan, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Avaudun asiasta äidilleni, mutta tämän lausahdus "kaikille pareille ei vain suoda lasta" ei kuulosta yhtään lohduttavalta. Lueskelen, että joillakin raskaaksi tuleminen voi hyvinkin kestää sen kahdeksan kuukauden ajan, vaikka mitään varsinaista syytä siihen ei tahdokaan löytyä. Joidenkin naisten kuukautiskierto menee e-pillereiden vuoksi niin sekaisin, että sen tasaantumiseen menee useampi kuukausi, jolloin kropan hormonitoiminnan normalisoitumisessa menee oma aikansa. Uskottelen itselleni, että meilläkin on kyse vain siitä. Kun kuitenkin yhdeksän kuukauden pykälä täyttyy, toivo hiipuu kovaa vauhtia kohti nollaa.

Jos olisin heti yrittämisen alussa tullut raskaaksi, meillä olisi nyt vauva. Tuntuu pahalta ajatella, että kaiken logiikan mukaan minun kuuluisi jo olla raskaana. Katkeruutta eivät auta sukulaisten vastasyntyneet vauvat, eikä tuttavien raskausuutiset, vaikka pariskunta on tuntenut toisensa vähemmän aikaa mitä me olemme miehen kanssa yrittäneet tehdä yhteistä lasta. Epäreilua! Ei haikaralähetys-jonoa voi noin vain ohittaa! Meidän olisi kuulunut olla ennen teitä! Hävettää olla tällainen, vihainen ja kamala, mutten voi tuntemuksilleni mitään. Kaupat ja kadut tulvivat raskaana olevia, hehkuvia naisia. Erityisen ärsyttävää on nähdä sellaisia, joilla on mukanaan myös pieni lapsi. Se odottaa jo TOISTA muksua! Vaikka tuo ensimmäinenkin on vaikka kuinka pieni! Tiedän ettei toisten onni ole meiltä pois, mutta tuntuu silti pahalta jäädä itse ilman sitä suurinta toivomaansa ja pitkään odottamaansa palkintoa, kun toisilla tuntuu onnistuvan heti ensimmäisestä päähänpistosta, yhdestä ainoasta kerrasta. Isovanhempien vihjailut "Koskas teiltä saadaan kuulla vauvauutisia?" kiukuttavat. Tekisi mieli huutaa vastaan "TÄSSÄ SITÄ KUULKAAS OLLAAN JO JONKUN AIKAA YRITETTY!" mutta päädyn olemaan hiljaa ja niellä kyyneleeni yhtenä isona palana kurkusta alas.

Tulee syksy ja vuosipäivämme alkaa lähestyä. Ei, ei seurustelumme tai kihlautumisemme vuosipäivä. Alkaa täyttyä vuosi siitä, kun me aloimme toivoa vauvaa ja jätimme ehkäisyn pois. Masennus valtaa mieleni. Missään ei ole mitään järkeä ilman vauvaa. En halua elää tällaista elämää, sillä tiedän minun olevan luotu äidiksi. Kaamoksen lisäksi valo tunnelin päässä alkaa himmetä. Vuosi yrittämistä tarkoittaa sitä, että voi hakeutua lapsettomuushoitoihin. Vuosi yrittämistä todella tarkoittaa sitä, että jokin meidän työkaluissa on pielessä. Itkettää lukea lapsettomien naisten blogeja, mutta vain niistä koen saavani ymmärrystä. Alkaa pelottaa, että meidänkin kohtalomme on joutua kokemaan hormonihoitoja, inseminaatioita ja hedelmöityshoitoja. Tiedän että on tullut aika mennä lääkäriin, mutten uskalla kuulla sitä mahdollista tuomiota, joka saattaa olla kohdallamme kohtalokas. Mitä jos me ei vain voida saada lapsia? Koskaan? Ikinä? Ollenkaan? Mitä jos lääkärikäynnin myötä se pieninkin toivo viedään meiltä pois?

Eräänä päivänä kerään rohkeuteni nyrkkiin ja päätän varata ajan gynekologille. Saan äitini sponsoroimaan ajan yksityiselle, jonne pääsisi nopeasti ja saisi mahdollisimman kattavan tutkimuksen. Istumme miehen kanssa odotusaulassa ja pidetään toisiamme kädestä. Sydän hakkaa, mutta yritän olla rauhallinen ja hyväntuulinen oma itseni. Mukavan naislääkärin vastaanotolla kerron ensin kummallisista alavatsakivuista, joita olen kokenut pillereiden lopettamisen jälkeen. Keskustelemme kivuista ja lääkäri kertoo niiden saattavan johtua monesta tavallisesta syystä, kuukautisista, ovulaatiosta ja sen sellaisesta. Lopuksi hän kysyy, olisiko minulla vielä jotain mistä haluaisin keskustella. "No tuota, joo... Ollaan nyt vuoden ajan yritetty miehen kanssa raskautta. Tuloksetta..." Sen sanominen ääneen tuntuu vaikealta. Jokaisen sanan ulos pusertaminen on työlästä, mutta lopulta kun kaikki oli sanottu, tuntui kuin suurenmoinen taakka olisi lähtenyt harteiltani. Lääkäri toteaa, että toisilla raskautumiseen menee enemmän aikaa kuin toisilla. Hän kirjoittaa lähetteen lapsettomuustutkimuksiin, mutta sanoo ettemme kiirehtisi. "Odotelkaa rauhassa ja menkää sinne vaikka tammikuussa, vuoden vaihduttua. Jos ei siihen mennessä ole vielä tärpännyt." Hän ultraa munasarjani ja tarkistaa ettei niissä ole mitään vikaa. "Kaiken pitäisi olla kunnossa. Tuossa näkyy komea kypsyvä munasolu, joka on seuraavaksi irtoamassa."

Tuntuu helpottavalta kuulla että olen terve. Eihän se tietenkään vielä tarkoita sitä, että lapsen saaminen olisi taattua, mutta pieni osavoitto kuitenkin. Kerron miehelle kuulumiset ja lähdemme tyytyväisinä kotiin. Mapitamme huolellisesti lapsettomuustutkimusten lähetteet, mutta päätämme vielä odottaa. Miestä alkaa huolestuttaa, mitä jos vika onkin hänessä? Ajatus tuntuu hänestä kamalalta, mutta toisaalta siittiöiden kanssa pelaaminen on usein yksinkertaisempaa kuin munasolujen, joten näin päin ongelma olisi "helpompi". Toivoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, sillä lääkärin kannustavat sanat saavat meidät uskomaan luonnolliseen raskauteen.

Kuva

Lähes harrastukseksi muodostunut jokapäiväinen nettiselailuni tuottaa uuden päähänpiston. "Hei, mä tilaan meille tällasen. Se on joku liukuvoide, joka auttaa sperman kulkemista munasolun luo ja parantaa siittiöiden selviytymistä." Miehen mielestä tuote kuulostaa humpuukilta, mutta keskustelipalstalla joku sanoo sen toimivan. Pre-Seed -voide saapuu postissa ja menee heti kokeiluun. Voidetuubi näyttää kauhean pieneltä. Eihän tätä ohjetta noudattaessa sitä riitä edes ensi kuulle! Kiroan, että taas taisi pari kymppiä lähteä taivaan tuuliin, mutta tulipahan sitten kokeiltua tätäkin.

Ovulaatio tulee ja menee. Ollaan tyytyväisiä, että "hommat tuli hoidettua", vaikka jonain iltana ei niin olisikaan kiinnostanut. Kuukautiskierron lopulla alkaa taas piinan hetket. Jokaisella vessareissulla jännittää, näkyykö vessapaperissa punaista, ollaanko me taas feilattu. Eräänä iltana minusta tuntuu kummalliselta. Tiedän, että raskaustesti kannattaa tehdä aamuisin, jotta virtsan HCG-arvo olisi mahdollisimman korkea, mutta jostain syystä menen vessaan, nappaan raskaustestin, pissaan purkkiin ja upotan siihen tikun. Rutiininomainen toimenpide sujuu ulkomuistista, mutta ilmassa leijuu omituista jännitystä. Ei tässä vaiheessa kiertoa edes mitään voisi vielä näkyä! Mitä hemmettiä sä nainen taas sekoilet? Kiusaat vain itseäs näillä ainiaisilla raskaustesteillä! -ajattelen.

Yritän olla katsomatta testiä, ennen kuin tuloksen pitäisi olla valmis. Siitä huolimatta päädyn tuijottamaan kontrolliviivan viereistä tyhjää tilaa. Mitä jos siihen kuitenkin ilmestyy jotain? Hetken päästä joudun hieromaan silmiäni. Olen näkevinäni jotain, mitä en ole vielä koskaan ennen tuossa kohtaa nähnyt! MIKÄ TOI ON? Onko se joku haamuviiva?! Kuvittelenko mä vaan? Onko siinä jotain?! Kävelen häkeltyneenä miehen luokse olohuoneeseen. "En tiiä voiko tää olla totta mutta tässä on ehkä haamuviiva!" Tuijotetaan yhdessä testiliuskaa emmekä ole uskoa silmiämme. Siinä todella on viiva! Kaksi viivaa! Olen raskaana! 

Tunne oli aivan uskomaton! Kaiken sen odottamisen jälkeen ei osannut odottaa, että jonain päivänä minäkin saisin vihdoin tehdä positiivisen raskaustestin. Meidän kohdallamme emme koskaan saaneet tietää miksi raskautuminen antoi odottaa itseään niin kauan. Yritimme vauvaa yli vuoden verran, mutta lopulta raskaus alkoi itsestään, ilman minkäänlaisia hoitomuotoja. Aikaisemmin mainitsemani Pre-Seed -voide saattoi olla kysymyksiemme vastaus, vaikka todellista laitaa emme siitä tiedä. Ehkä voiteen kokeileminen ja raskautuminen oli vain yhteensattuma? Tai sitten se ei ollut.

Kuva

Olin alunperin päättänyt jättäväni tämän minulle aran aiheen blogini ulkopuolelle, mutta muutama päivä sitten koin tarvetta kirjoittaa siitä sittenkin. Ehkä joku saa tarinastani lohtua tai jopa apua? Mikä voikaan olla tärkeämpää kuin oman onnen jakaminen myös muille? Meidän piinaava "lapsettomuus"-vuosi sai lopulta helpon ja onnellisen lopun ja voin vain nostaa hattua kaikille niille pariskunnille, jotka joutuvat taistelemaan oman onnensa puolesta useita vuosia. Jos jotain omasta kokemuksestani pääsin kuitenkin oppimaan, niin sen, ettei lapsia todellakaan tehdä vaan niitä saadaan. Raskaaksi tuleminen tuntui lottovoitolta, ja sitä arvosti aivan erilaisissa sfääreissä kuin jos olisin pamahtanut paksuksi heti ensi yrittämällä.

Jos joku tätä kirjoitusta lukeva on kokenut saman kuin minä, kuulisin mielelläni teidän tarinoitanne lapsettomuudesta tai "lapsettomuudesta" ja siitä, miten löysitte ongelmaanne ratkaisun. Toivotan myös lämpimästi onnea kaikille niille, joiden yritys on yhä käynnissä. Alkää menettäkö toivoanne, sillä tavalla tai toisella teidänkin vauva tulee lopulta löytämään kotiin.<3


(Postauksen neljä ensimmäistä kuvaa on lainattu netistä. Kuvien alla on linkit niiden lähteisiin.)