maanantai 4. tammikuuta 2016

Iso pieni tyttö

Minua on jo jonkun aikaa alkanut uudestaan kiinnostamaan valokuvaaminen. Haluaisin kuvata enemmän luontoa, rakennuksia, tapahtumia sekä ihan vain ihmisiä. Erityisesti ihmisiä. Tähän uudesti syntyneeseen paloon on väistämättä vaikuttanut jatkuvasti kasvava tyttäreni, jota muutama kuukausi sitten otetuissa kuvissa ei meinaa tänä päivänä edes tunnistaa samaksi henkilöksi. Apua, onko tuo vauva meidän taika viisi kuukautta sitten??

Harmikseni tytöstä on äärimmäisen haastavaa saada napsittua "kunnon" muotokuvia itse, sillä neiti ei vain millään suostuisi pysymään paikoillaan! Ainakaan silloin kun olen hänen kanssaan kaksin. Eräänä päivänä sain idean ottaa Taikasta valokuvia leikin lomassa ja pyysin Mikkoa avustamaan minua siinä.

Halusin tallentaa kuville huolettomuuden ja hauskanpidon. Leikkimieliset hassuttelut sekä hieman Taikan todellista luonnetta. Toivottavasti onnistuin siinä edes hiukan. :')


Apua, näitä kuvia katsellessa olo tulee niin haikeaksi. Miten meidän tyttö on jo niin iso? ;_; Niin mielettömän rakas ja tekee minut joka päivä niin ylpeäksi äidiksi.<3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti