tiistai 26. tammikuuta 2016

Kun kaikki romahtaa

Noniin. Ensin mietin, etten kirjoita tästä aiheesta blogiin ollenkaan. Sitten totesin, ettei minulla olekaan mitään menetettävää. Koko juttu on vielä niin tuore, että kirjoituksestani saattaa tulla tarpeettoman tunteellinen. Mutta toisaalta, juuri nyt minä tätä kirjoittamisterapiaa eniten tarvitsenkin. Ehkä tällä tavoin saan ajatuksiani järjestykseen tai löydän tämän myötä jonkin sisäisen rauhan ja hyväksynnän.

Eilen illalla sain tietää, ettei meidän bändiä ole enää olemassa. Clamor:in pojat olivat kokoontuneet viime treeneissä (en ole ihan varma tapahtuiko tämä perjantain treenien jälkeen kun olin lähtenyt vai sunnuntaitreeneissä, joihin en sovitusti päässyt tulemaan) keskenään ja päättäneet, etteivät halua enää jatkaa bändin toimintaa tulevaisuudessa. Heidän mielestään bändi on syksystä saakka tuntunut kaikkien mielestä enemmän tai vähemmän huonolta, ja kokoonpanon tilanne oli muuttunut kyseenalaiseksi jo ennen minun saapumistani porukkaan. Omien biisien parissa oli kuulemma syttynyt pieni innokas kipinä hetkeksi aikaa, mutta lopulta yhteisestä soitosta vain puuttui sitä jotain. Tämän lisäksi suurimmaksi osaksi perheelliset jäsenet kokevat, ettei heidän aikansa tahdo enää riittää bändin pyörittämiseen. Myöskään covereiden työstäminen ei tunnu enää yhtä hyvältä kuin ennen, mutta toisaalta motivaatio omien biisien työstämiseen on puutteellista.Yksiselitteisesti bändi on soittajien mielestä tullut tiensä päähän, eikä jatkamisessa ole heidän mukaansa mitään järkeä.

Jos on yhtään elämääni tai blogiani seurannut, saattaa arvata miten järkyttynyt olin kuultuani tästä kaikesta. En ollenkaan osannut odottaa tällaista asioiden kulkua. Olimme juuri lupautuneet kahdelle keikalle, lyöneet lukkoon biisilistan, työstäneet syksyllä kolme omaa kappaletta sekä keskustelleet demon nauhoituksesta. Mietittiin millaista laitteistoa hankittaisiin keikkarahoilla bändikämpälle sekä suunniteltiin tulevaisuutta. Yhtäkkiä tämä kaikki on poissa ja kaikki nämä suunnitelmat valetta. Aivan odottamatta minulle ilmoitetaan muiden bändiläisten päättäneen keskenään pistävämme pillit pussiin, keskustelematta koko aiheesta minun kanssani sanallakaan. Tuntuu suoraan sanoen täydeltä paskalta.

Kaikki nämä kuukaudet voisi heittää suoraan roskikseen. Kaikki ne tunnit, jotka olin käyttänyt bändin vuoksi covereiden harjoittelemiseen, omien kappaleiden säveltämiseen, nauhoittamiseen ja sanoittamiseen sekä lopulta kaikki se aika jonka olin istunut autossa 40km per suunta bändikämpille ajamiseen oli turhaa eikä johtanut lopulta mihinkään. Kaikkein eniten satuttaa tietysti valehteleminen tai se, että koko tämän ajan minulle uskoteltiin kaiken olevan hyvin. Ei ollut minkäänlaisia merkkejä tai varoittamisia siitä, ettei bändillä olisikaan tulevaisuutta, sillä kaikki tulevaisuutta koskevat keskustelut enteilivät lähinnä täysin päinvastaista suuntaa, kohti kasvua ja kehitystä.

Ehkä ainoa niinsanotusti erimielisyystilanne oli silloin, kun pohdimme tulevien keikkojemme biisejä. Keskustelimme millaisesta matskusta baarikansa tykkäisi ja millaisesta ei. Heitin silloin myös ilmoille pohdiskelevan kysymyksen, että ennen pitkää meidän olisi ehkä syytä päättää halutaanko me pysytellä keikkailua priorisoivana coverbändinä, vai keskittyä omien biisien tekemiseen ja työstämiseen. Tästäkin keskustelusta on kuitenkin aikaa, ja sen lopputuloksena olimme käsittääkseni päätyneet yhtenäiseen mielipiteeseen.

Koko tämä erokeskustelu käytiin eilen illalla whatsapissa, ja voin myöntää menneeni lievään shokkiin tajuttuani mikä on homman nimi. Mikko oli iltavuorossa ja minun piti hoitaa Taikan iltatoimet. Sen sijaan jähmetyin paikoilleni ja tärisin, koska en voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Tuntui todellakin siltä, että tärkeä osa maailmaani ja elämääni olisi yhtäkkiä vain romahtanut, eikä minulla ollut koko asiaan mitään osaa eikä arpaa. Muut olivat jo tehneet päätöksen selkäni takana ja kokivat riittäväksi vain ilmoittaa minulle, että tämä oli nyt tässä. Nähtävästi oli tarkoitus vielä kerran tavata kanssani treenikämpillä ja keskustella aiheesta kaikki yhdessä, mutta lopulta yksi jäsenistä päätyi avautumaan aiheesta jo viestitse, jonka jälkeen keskustelu käytiinkin käytännössä kokonaan whatsapissa. Olisihan tämän minusta voinut hoitaa asiallisemminkin. Jotenkin inhimillisesti kaikkia osapuolia kunnioittaen, ettei minusta tuntuisi nyt näin turpiin vedetyltä ja siltä, että kaikki tämä aika minulle oltaisiin vain syötetty paskaa ja valheita.

Yritän pysyä positiivisena ja miettiä, että tästä bändikokemuksesta on minulle varmasti hyötyä. Onhan näihin kuukausiin mahtunut valtavasti hyviä muistoja ja ilon täytteisiä hetkiä. En silti kiellä, etteikö ne kaikki tuntuisi näin jälkikäteen ajateltuna vain yhdeltä suurelta feikki-näytelmältä. Vaikeaa ajatella oliko mikään niistä onnen hetkistä totta, jos kerran muiden mielestä bänditoiminta on koko tämän ajan ollut silkkaa "tekohengitystä".

Okei, yritän tosissani keskittyä hyvien puolien löytämiseen. Tämän bändikokeilun myötä minä vihdoin koin ensi kertaa elämässäni todellista bänditoimintaa, missä olimme kaikki yhtä suurta perhettä, välitimme toisistamme ja pidimme toistemme puolia (oli se sitten muille valheellista tai ei, niin minulle se oli aitoa onnea). Pääsin tekemään musiikkia letkeiden ja äärimmäisen lahjakkaiden jätkien kanssa sekä löysin itsestäni jotain aivan uutta musikaalista puolta, mitä en ollut tähän asti vielä onnistunut ennen löytämään. Perkele vie, tein jopa kolme saamarin kovaa biisiä itse alusta loppuun, vaikka aikaisemmin kuvittelin olevani kykenemätön sellaiseen!

Vaikka kaiken tämän jälkeen tuntuukin petetyltä, niin sellaista se elämä vain nähtävästi toisinaan on. Onneksi tällainen tilanne sattui elämässäni bändin kohdalla, eikä esimerkiksi perheen tai ystävien. Vaikka bändin pojat olivatkin minulle kuin perhettä, ja ennen kaikkea pidin heitä ystävinäni. Mietin, että tältä Turusestakin varmaan tuntui kun hänet yllättäen heitettiin Nightwishista pihalle. Tai varmaan vieläkin pahemmalta, koska minun tapauksessa varsinaisesti minua ei potkittu pois, vaan päätettiin lopettaa koko bändi neuvottelematta asiasta kanssani. Kaikkein kurjinta tietysti on varmasti heillä, joille moinen yllätys tapahtuu esimerkiksi puolison kanssa, kun tämä yllättäen ilmoittaakin hankkineen toisen naisen/miehen, samalla kun vaimo olisi paksuna toiselle muksulle, häämatka olisi varattuna ja uusi talo rakennettuna. Onhan tämä minun tilanteeni tuollaiseen skenaarioon verrattuna melkoisen mitätön.

Olen aina ajatellut, että edellä mainitussa pettämistilanteessa vika on aina molemmissa osapuolissa. Ei parisuhde voi yhtäkkiä, salassa toiselta osapuolelta alkaa voida huonosti. Kyllä molemmilla pitäisi aina olla sen verran tuntosarvia pystyssä tunnustelemassa yleistä fiilistä ja ilmapiiriä, ettei mikään ero voisi koskaan tulla totaalisena yllätyksenä, salamana kirkkaalta taivaalta. Miten väärässä nähtävästi olinkaan, vaikka kyse ei kohdallani onneksi parisuhteesta ollutkaan. Ehkä sitten elin omassa onnellisessa kuplassani, katsellen kaikkea läpi vaaleanpunaisten lasien. Ehkä en vain osannut tai ymmärtänyt katsoa tilannetta tarpeeksi tarkasti, tulkita mahdollisia pieniä suupielien vivahteita tai varjoon jääviä ilmeitä, kun katse kääntyy muualle.

Vaikka bändistä olikin ehtinyt muodostua minulle maailman rakkain harrastus, voiman ja inspiraation lähde ja tietynlainen elämän tarkoitus, olisin kuitenkin luopunut siitä elämäni prioriteettilistalla ensimmäisenä. Toivottavasti tämän kuittaisi koko tulevan vuoteni epäonnet, eikä minun tarvitsisi enää luopua mistään muusta rakkaasta asiasta elämässäni. Sillä kaikki mitä minulle jäi on toivo. Toivo siitä, että tässä kaikessa olisi kaikesta huolimatta jotain järkeä tai että olisin saanut tästä jonkin elämäni oppitunnin. En tiedä.

Jos johonkin elämässä voi luottaa niin siihen, ettei mikään ole varmaa.
Nöyrä kiitos ja kumarrus.


-------------------------------------
EDIT.

Juu, elikkä nähtävästi homma menikin niin, että pojat aikovat sittenkin jatkaa yhdessä bändinä, ja tarkoitus olikin tosiaan vain heittään meitsi pihalle. Ilman sen kummempia selityksiä lauluni ei siis nähtävästi enää kelvannutkaan, vaikka takana on tosiaan useamman kuukauden aika, jona tätä asiaa olisi voinut keskustella jo paljon aiemmin. Paska maku jäi suuhun joka tapauksessa, vaikka koitettiinkin jälkikäteen erään jäsenen kanssa vielä keskustella aiheesta paremmin.

Se siitä sitten! Onneksi tämä tuli tavalla tai toisella päätökseen.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Y_Y' Kaipa tämä tästä helpottaa ajan kanssa viimeistään...

      Poista