sunnuntai 9. elokuuta 2015

Geääh!

Saanko valittaa? No valitan kuitenkin.

Miksi kaikki pienet ärsytykset kasaantuvat yleensä samaan syssyyn eivätkä esimerkiksi ripottele itseään silloin tällöin tasaisin väliajoin? Kuten aikaisemmin taisin mainita, minulla on lähiaikoina ollut inhottavia hengenahdistuskohtauksia. Sellaisen vuoksi käytiin joskus päivystyksessäkin, ja nyt viikko sitten menin asian tiimoilta oman alueeni lääkärille. Lääkäri määräsi minut keuhkokuvaan sekä kilpirauhasen ultraukseen ja sanoi että soittelisin kuvantamisyksikköön varatakseni itselleni sopivan ajan. Okei, kiitos. Tämä oli sillä selvä, lähdin tyytyväisenä kotiin. Soittaminen vähän venähti, muutamalla päivällä, kun yhtäkkiä postiluukusta kolahtaakin kirje. "Sinulle on varattu aika ultraukseen ja kuvaukseen" Ööööh, oookei? Katselen kalenteria ja totean heti ettei kyseinen päivä ole hyvä. Mikolla on siihen aikaan töitä, ja Taikalle olisi tällöin saatava hoitopaikka. Muistelen että läheiset ystävämme taitavat juuri silloin olla lomamatkalla, varmistelen vielä asian, ja kyllä näin on. Pikkusiskollani alkaa koulu ja aina välillä Turussa piipahtavat Mikon vanhemmat ovat ulkomailla. Muilla on tietysti töitä, sillä kyseessä on arkipäivä.

Soitan saamaani numeroon, josta ajan pystyy lapun mukaan perumaan tai vaihtamaan. Jonotan kymmenen minuuttia ja puhelu katkeaa automaattisesti. Soitan seuraavana päivänä, sama juttu. Peruuttamattomasa ajasta veloitetaan 35 euroa. Kiva. Mitä ihmettä mun pitäis nyt tehdä? Palkata vieraita ihmisiä vahtimaan lastani jotta pääsen keuhkokuvaukseen, aikana jota en pystynyt muuttamaan? En minä nyt Taikaa mukaankaan voi ottaa, röntgeniin nimittäin!

Toinen aihe koskee kissaamme Nanaa. Tämä kun onnistui jokunen päivä sitten hyppäämään ulos ikkunasta. Kyllä, toiselta kerrokselta alas maahan! Vessamme ikkuna oli tuulettumisen vuoksi auki (pääteltiin että liian auki), ja Nana oli päättänyt lähteä omille teilleen. Roskia viemään lähtenyt Mikko oli onneksi huomannut hänet, kun naapurien mummelit ihmettelivät kenen kissa tämä on. Edellispäivänä jätettiin ikkuna pienenpienelle raoselle. Hetken päästä huomattiin keittiön ikkunasta Nanan ulkoilevan pihalla puskien lomassa. Se oli TAAS onnistunut luikertelemaan ikkunan auki ja hyppäämään siitä ulos! Haettiin katti sisälle ja päätettiin ettei kyseistä ikkunaa (ilman verkkoa) enää avata.

Eilen illalla haistettiin kissan kusta. Sitten löydettiin lätäkkö kynnysmatollamme. Käännettiin matto toisin päin ja huomattiin siinä olevan yhteensä KOLME länttiä. NICE. Vooiiii jumalauuutaaaa!!! =_____=' En halua uskoa että Nana taas aloitti kuseskelun! Olen aivan satavarma sen olevan protestipissaa, kun tätä ei päästetä vapaana ulos menemään. Mistä IHMEESTÄ me nyt löydettäisiin tälle uusi rakastava koti, jossa olisi ulkoilumahdolisuudet ja turvallinen ympäristö??

Kolmas asia. Taikalla on lähiaikoina pukannut uusia hampaita. Kahdeksan ensihammasta olivat muodostuneet suuhun jo kahdeksan kuukauden paikkeilla, jonka jälkeen purukaluston kasvu on pysähtynyt seinään. Nyt pari viikkoa takaperin löytyi kuitenkin uusi poskihammas, ja siitä saakka niitä on tullut jo kolme. Tämähän on tietysti vain hyvä asia, mutta auta armias miten paljon se vaikuttaakaan meidän kaikkien elämään ja erityisesti tytön nukkumisiin! Tänään päikkäriaika venyi jopa KAHDELLA TUNNILLA, kun tyttö ei vain millään nukahtanut ajoissa. Siellä se nyt nukkuu, enkä enää yhtään tiedä milloin olisi hyvä aika herätä. Toivottavasti sentään huomenna päivärytmit palautuisivat ennalleen. Tänään illalla kun yöunille meno saattaa viivästyä... Niin, ja viisi hammastahan sieltä vielä ainakin uupuu!


Huoh! =___=' Vähän helpotti kun sain tämän kaiken purattua. Muutenhan meille kuuluu ihan hyvää. Saatiin tänään siivottua kämppää perinpohjaisesti ja illemmalla olisi tarkoitus treffata vauvakavereita. Niin, ja huomenna Mikko aloittaa ensimmäistä päivää uudella työpaikalla, hihii. 8)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti